The 20th Lee Brilleaux Memorial, 10.5.2013, Canvey Island, GB
Dr Feelgoodin x-jäsenet, vokalisti Pete Gage ja yhtyeen alkuperäinen basisti John "Sparko" Sparks vauhdissa vuoden 2013 Memoriaalissa (Foto: Pete Gage fb)Vuosittainen Lee Brilleaux Memoriaali pidettiin 20:nennen kerran Brittein saarilla Canvey Islandilla. Tämänvuotinen tasajuhla sattui sopivasti Dr Feelgoodin laulajan 61-vuotissyntymäpäiväksi.
Perinteisesti rytmimusiikin ystäviä kerääntyi jälleen ympäri maailmaa, kaukaisimmat aina Australiasta asti. Tänäkin vuonna eniten ulkomaisia vieraita tuli Suomesta, kuinkas muuten. Canveyllä puhutaan jostain syystä ”suomalaismafiasta”.
Useimmat olivat saapuneet paikalle jo edellisenä iltana. Ohjelmassa oli mukavaa yhdessäoloa ja kuulumisten vaihtoa. Osalla kävijöistä takanaan oli jo yli 10 memoriaalia. Itse juhlapäivä alkoi perinteisellä Walkilla, jonka Dr Feelgoodin ikiaikainen manageri Chris Fenwick veti tuttuun tyylikkääseen tyyliinsä fanien ja tiedotusvälineiden seuratessa.
Tämä seitsemän kilometrin kävely päättyi yksityiseen Canvey Clubiin. Sinne oli tänä vuonna järjestetty hieno Dr Feelgood- näyttely. Klubin seinät suorastaan pullistelivat erilaista Feelgood- memoriaa.
Cool Operaattori Pekka Kuneliuksen vetämälle oululaisryhmälle näyttely tarjosi yllätyksen: Kuvakollaasin vuoden 1977 Ylivieskan -keikalta, josta pari paikalla ollutta tunnisti itsensä. Mahtoi olla mukava kokemus!
Illan ohjelman aloitti Doctor`s Order. Ei kuitenkaan se suomalainen orkesteri, vaan germaaninen versio. Monia Teppo Nättilän bändin keikkoja nähneenä arvioisin suomalaisten voittaneen saksalaisen kaimansa tennisluvuin 6-0.
Seuraava esiintyjä oli myös kokenut Suomen kävijä Pete Gage ja Canvey All Stars, jossa bassoa pompotteli alkuperäinen Feelgood Sparko! Miestä on viime vuosina reumatismi vaivannut, joten soittaminen Memoriaaleissa on ollut satunnaista.Hienoa nähdä mies jälleen kehissä!
Porukan soitto oli nautittavaa kuultavaa ja nähtävää ja liittyipä mukaan keikan lopulla huuliharppuineen Canveyn saarten ”surullisen kuuluisa Not so Lucky Man” Lew Lewis. Miehellä on kontollaan muun muassa epäonnistunut postiryöstö ja kerrotaan myös Wilko Johnsonin uran päättyneen 
Feelgoodissa Lewisin tekemään Lucky Seven biisiin.
Illan musiikillisen annin räjäyttäjä oli kuitenkin yllättäen Eddie and the Hot Rods. Bändin setti oli todellinen energiapommi. Tämä Southendin, mihin myös Canvey Island kuuluu, alueelta ponnistava bändi on Feelgoodin aikalainen ja on usein liitetty virheellisesti punkrockiin. Juuret ovat kuitenkin pubrockin puolelta ja esimerkiksi puolet soittajista siirtyi aikoinaan viime vuonna Memoriaalissa esiintyneestä Kursaal Flyersistä. Jälkimmäisen bändin nokkamies Will Birch on kirjoittanut muuten ansiokkaan pubrockin historian ”No sleep till Canvey Island”.
Eddien jälkeen vaikean seuraajan paikka oli varattuna Nine Below Zerolle. Tämä hieman enemmän bluesiin kallistuva bändi hoiti osuutensa upeasti.
Tämän jälkeen olikin vuorossa huutokauppa, jossa Dr Feelgoodiin liittyviä esineitä huudettiin hyväntekeväisyyttä varten. Kaikki huutokaupan ja vuosittaiset memoriaalippujen tulot ovat tuloitettu säätiölle, joka mahdollisti syöpään kuolleen Leen viimeisten aikojen hoidon hänen omassa kodissaan.
Memoriaalin erikoisuutena on parina viime vuotena ollut papin vierailu kesken hikisen menon. Täytyy sanoa, että monen raavaan miehen silmä kostui papin puhetta ja siunausta kuunnellessa. Tänä vuonna Feelgood- jäsenistöä on kohdeltu ankaralla kädellä. Yhtyeen alkuperäinen maag(n)inen kitaristi Wilko Johnson sairastaa syöpää ja elinaikaa on miehelle enää muutama kuukausi.
Ei näkynyt Canveyn-kitaravelhoa enää Memoriaalissa soittamassa, kun illan päätti itseoikeutetusti nykyinen Dr Feelgood. Kokoonpanosta on oltu Lee Brilleauxin kuoleman jälkeen montaa eri mieltä, mutta on se kuitenkin yksi tapa pitää yllä yhtyeen perintöä, joten pulinat pois!
Tapahtumarikkaan illan aikana oli mukava myös bongata yleisön seasta monia Feelgoodin uraan vaikuttaneita henkilöitä muun muassa legendaarinen roadmanageri Dean Kennedy. Uskaltautuipa allekirjoittanutkin ontuvalla enkullaan muutaman kanssa juttusille ja samalla nimmarikokoelma täydentyi.
Kyllä taas riittää sulateltavaa ja muisteltavaa pitkäksi aikaa!
Teksti & DrF-näyttelykuvat: Esa Seppänen
LUE myös: https://vaylanpyorre.com/?p=3881