HEIKIN KOLUMNI: Kun reggae tuli Tornioon

HelinaRautavHelmikuussa 1983 Tornion kaupungintalolle kokoontui oudon näköistä porukkaa. Yläkerran valtuustosali täyttyi ääriään myöten. Luennoitsijalle esitetyt kysymyksetkään eivät olleet aivan jokapäiväisiä. Miten hiuksista saa kunnon rastahiukset, oli yksi kysymys.

Joskus vuodenvaiheessa 1982-83 olin saanut omavaltaisen idean järjestää Helinä Rautavaaran vierailu Tornioon. Helinä teki tuolloin suosittuja reaggae-ohjelmia radioon. Uskoin, että rastafarismi ja reggae kiinnostaisivat Torniossakin.

Löysin vihdoin myös tahon, joka oli valmis osallistumaan vierailun kustannuksiin. Työväen sivistysliitosta, tai vastaavasta, näytettiin vihreää valoa.

Tosin juuri sinä päivänä, jolloin Helinän oli määrä lentää Helsingistä Kemiin ja edelleen matkata Tornioon, hän soitti minulle aamulla, että voisiko luentoa siirtää penkkareiden vuoksi. Hänellä taisi olla tuttu viettämässä penkkareita Helsingissä. Sain hänet ylipuhuttua.

Niin tämä reaggaepersoonallisuus saapui kylmänä talvipäivänä Tornioon.

Helinän vierailu oli todellinen menestys. Penkit loppuivat tosiaankin valtuustosalissa kesken. Erityisesti paikalla oli runsaasti opiskelijoita. Helinän valokuvat Jamaikalta olivat viehättäviä, hänen matkakokemuksiaan Afrikasta kuunneltiin herkeämättä.

Helinä Rautavaara oli tunnetun kasvitieteilijän Toivo Rautavaaran tytär. Minulla oli myöhemmin mahdollisuus vierailla hänen Helsingin asunnossaan, joka oli kuin afrikkalaiseen bambumajaan olisi astunut. Siellä oli mitä erilaisimpia esineitä Afrikasta ja maailmalta, hän oli kerännyt niitä lukuisilta matkoiltaan. Niiden arvo lienee valtaisa.

Helinän vierailu toi Tornioon reggaekärpäsen pistoksen. Helinä halusi käydä Haaparannalla levykaupassa katsomassa, mitä siellä oli reggaevalikoimissa. Jotain mielenkiintoista löytyikin.

Helinä kuoli helmikuussa 1998 Helsingissä. Hänen vierailunsa Torniossa jäi varmasti monen mieleen.

HeikkiKemppainen3 Heikki Kemppainen©

Kirjoittaja on Lapin ensimmäinen oikea rocktoimittaja, joka Tornion 1980-luvun alkuvuosien jälkeen siirtyi valtakunnan ykkösmedioihin muun muassa Rumbaan ja Rockradioon.