JARI SILLANPÄÄ viettää joulun Haaparannalla

jarisillanpaa2Laulajasuosikki Jari Sillanpää vetää pari kuukautta henkeä ennen kuin jatkaa suursuosion saanutta Liekeissä-konserttikiertuettaan. Pohjoisin esiintyminen on tuoreimman listauksen mukaan 28. maaliskuussa Oulun Madetojasalilla.

Joulun Sillanpää viettää läheistensä kanssa Haaparannalla. Valkoinen joulu on Jarille ehdoton  ja pohjoisestahan lunta löytyy. Vanhempien lisäksi paikalla ovat myös sisko ja serkku perheineen.

Haaparannan joulunvieton jälkeen Jari lentää etelän aurinkoon. Hänellä on ollut yhdeksän vuoden ajan kakkosasunto Espanjan Fuengirolassa, jossa on myös Liekeissä-kiertueen ensimmäinen kevätkonsertti helmikuussa.

Joulun alla Jarilla on ollut tapana kiertää Suomea joululauluja esittämässä, mutta vuodesta 1998 alkanut perinne, katkesi nyt Liekeissä-konserttikiertueen takia.

Liekeissä-turnee on saanut nimensä tietysti Cheekin kappaleesta, jonka Jari  esitti Vain elämää -tv-sarjan ensimmäisellä kaudella viime vuonna. Jos Cheekin supersuosio on yllättänyt kaikki,  Liekeissä-laulun suosio on yllättänyt Sillanpään.

– Sanoin äidillenikin, että en tajua kun keikoillani porukka on nuortunut. Vauvasta vaariin kaikki menee ihan hulluksi ja alkaa huutaa ja pomppia heti, kun kerron, että seuraavaksi tulee Liekeissä. Siihen 75-vuotias äiti vain tokaisi, että sehän on hyvä biisi, Sillanpää kertoo MTV:n nettiuutisten haastattelussa.