Jesse Kaikuranta buukattu ensi kesän Tornion Öölifestivaaleille!

Nyt kaikki luvat ovat kunnossa ja Tornion Pikisaaressa järjestettävien Öölifestivaalien (5.-6.7.2013) valmistelut täydessä käynnissä ja ensimmäiset artistikiinnitykset tehty.

Tulonsa ovat varmistaneet jo The Voice Of Finland-kisassa neljän parhaan joukkoon sijoittunut, persoonallisen äänen omaava Jesse Kaikuranta ja ”veteraanibändi” Menneisyyden Vangit.

Jesse Kaikurannan teeveen laulukilpailussa esittämä Vie mut kotiin oli menneen kesän kovimpia hittejä ja kakkossinkku Järjetön rakkaus on kasvamassa vähintäänkin samoihin mittoihin!

Kaikurannann levollinen ja aidosti koskettava ääni on valloittanut suomalaisten sydämet ja myös marraskuun 2.päivä ilmestyvälle esikoisalbumille Vie mut kotiin povataan joulumarkkinoilla suurta menestystä. Levyä on valmisteltu huolella ja Jesselle lauluja ovat olleet tekemässä muun muassa Paula Vesala, Freeman, Matti Mikkola, Hector ja Aki Tykki.

Nimiartistien lisäksi Tornion Öölifestivaaleille esiintyy molempina iltoina myös ”Twinkkareista tuttu” Steve´n´Seagulls ja luvassa on myös paljon paikallisväriä, sillä alustavan suunnitelman mukaan yksi kolmesta lavasta on varattu torniolaiselle rockille ja yksi tanssimusiikille.