JIM PEMBROKElta sooloalbumi yli 30 vuoden tauon jälkeen
JimPembroke14

Jim Pembroken uusi levy tuli myyntiin 7.elokuuta.

SIELTÄ TÄÄLTÄ Pitkään odotettu If The Rain Comes edustaa Wigwam-yhtyeen keulakuvana tunnetuksi tulleen laulaja-lauluntekijä Jim Pembroken paluuta sooloartistina yli kolme vuosikymmentä hänen edellisen sooloalbuminsa ja lähes 10 vuotta Wigwamin viimeisen levytyksen jälkeen.

Albumi koostuu 11 uudesta kappaleesta, jotka ovat kaikki Jim Pembroken säveltämiä ja sanoittamia. Ne heijastavat sekä tätä päivää että Pembroken juuria Wigwamissa, jota hän oli mukana perustamassa 45 vuotta sitten.

Lontoossa syntynyt ja nykyään Kansas Cityssä Yhdysvalloissa asuva Pembroke valitsi uuden levyn muusikoiksi sekä vanhoja että uusia tuttavuuksia. Ensiksi mainittuja edustavat Pembroken rinnalla Wigwamissa jo 1970-luvulla musisoinut kosketinsoittaja Pedro Hietanen sekä Pembroken Jimbo-kokoonpanossa 1980-luvulla vaikuttanut kitaristi Jukka Orma. Pembrokelle uusia tuttavuuksia sen sijaan ovat Suomen johtaviin jazz-muusikoihin kuuluvat basisti Ulf Krokfors ja rumpali Mika Kallio. Lisäksi levyllä on mukana vierailijoita, kuten saksofonisti Manuel Dunkel ja urkuri Jukka Gustavson.

If The Rain Comes on omistettu sen tuottaneelle trumpetisti, säveltäjä ja tuottaja Henrik Otto Donnerille, jonka yhteistyö Pembroken kanssa alkoi vuonna 1967. Donner oli tuottajana jo Blues Section-yhtyeen ainoaksi jääneellä albumilla ja Wigwam -yhtyeen varhaisilla levytyksillä kuten myös useilla Pembroken soololevyillä. Koska Donner menehtyi kesken levyn viimeistelyn kesäkuussa 2013, siitä tuli myös hänen pitkän uransa viimeinen tuotanto. Donner vastasi myös levyn jousi- ja puhallinsovituksista. Albumi on äänitetty pääosin Kansasissa LA-Audio -studioilla.

Jim Pembroke: ”Olin jo pitkään suunnitellut tekeväni uuden sooloalbumin Oton kanssa. Aikataulujen ja käytännön asioiden sovittelu vain vei aikaa. Halusin kokeilla kontrabassoa ja luonteva ehdokas oli Uffe Krokfors, jonka olin kyllä tavannut muttemme olleet soittaneet yhdessä. Sama koski Mika Kalliota. Tiesin kuitenkin, että kumpikin oli tehnyt töitä Oton kanssa ja uskoin yhteistyön varmasti sujuvan. Kun vielä Jukka Orma ja Pedro Hietanen lupautuivat mukaan, oli meillä loistava ryhmä kasassa. Ainakin paperilla, sillä tästä oli vielä pitkä matka äänitysten alkuun Kansasissa… Kaikki kuitenkin saatiin lopulta järjestymään ja lopputulos on tässä. Toivon, että levystä on musiikinystäville iloa pitkäksi aikaa. Koska If The Rain Comes jäi Oton viimeiseksi levytykseksi, sillä on senkin takia aivan erityinen paikka sydämessäni.”

Pedro Hietanen:”Kun Otto Donner soitti ja kysyi minua soittamaan Jimin levylle Kansasiin, tiesin heti että halusin lähteä mukaan. Olin erityisen iloinen, että Jim teki taas pitkästä aikaa soololevyn. Oli myös hienoa, että levy tehtiin Jimin omalla reviirillä. Kenelläkään ei ollut studiosta kiire arkisiin askareisiinsa ja studiossa oltiin silloin kun hyvältä tuntui, ei kellon mukaan. Levyntekoprosessi muistutti itse asiassa paljon Wigwam -levyjen äänityksiä. Se oli mainio projekti!”

Jukka Orma”Oton kasaama bändi osoittaa jälleen kerran hänen ilkikurisen uudistumishalunsa. Jimin biisit ovat aina olleet minulle Barnum & Bailey Meets Americana -tyyppisiä pastisseja, joiden juuret ovat syvällä brittiläisen popmusiikin mullassa. Niiden ryydittäminen suomalaisen modernin jazzin ikonisella kompilla – Krokfors ja Kallio – on Ottoa parhaimmillaan. Oli ilo ja nautinto saada olla mukana.”

Jim Pembroke: IF THE RAIN COMES (TUM-A 007): 01 If The Rain Comes / 02 Gone With The Song / 03 Columbus In India / 04Love Is Easier / 05 Forever Kinda / 06 The DNA Club / 07 A Former Army / 08Doo-Wah / 09 My Time Again / 10 The Birds Of Summer / 11 Midnight In Abbey Road