Joonas Angeria uuden teinisensaation takana

Joonaksen suojatit Isac Elliot ja Pete Parkkonen

Isac Elliotin ensimmäinen single New way home on julkaistu tänään. Kappaleen on tuottanut, säveltänyt ja sanoittanut rovaniemeläislähtöinen Joonas Angeria.

Isac on 12-vuotias lahjakkuus Espoosta. Hänellä on iästään huolimatta kovat meriitit, joten odotukset ovat korkealla.

Jo seitsemänvuotiaana Isac oli mukana Cantores Minores-poikakuorossa ja yhdeksän vuoden ikäisenä Isac huomattiin YouTuben kautta. Hänelle tarjottiin Svenska Teaternissa esitetyn Cabaret- musikaalin ainoaa lapsiroolia.

Tämän jälkeen hänet valittiin Abba-miesten Björn ja Bennyn toimesta, sekä usean koe-esiintymisen jälkeen Svenska Teaternin suursatsaukseen ja musikaaliin Kristina från Duvemåla.

70 000 suomalaisella elokuvakatsojalla ensikosketus Isacin musiikkiin tuli Ella ja kaverit –elokuvan myötä, sillä Isacin kappale Pop goes my heart kuullaan leffassa.

Kotimaan valloituksen lisäksi puhutaan myös kansainvälisistä markkinoista. Joonas Angerian lisäksi Isac on saanut taakseen vahvan tiimin. Hänen kanssa työskentelee ihmisiä, jotka ovat ovat tehneet työtä sellaisten artistien kanssa kuten Justin Bieber, Jason Derulo ja Usher.

Näin Joonas Angeriakin on päässyt nopeasti tekemään töitä suurten levy-yhtiöiden huippuammattilaisten kanssa. Isacin lisäksi hänen agendalla on tällä hetkellä myös Idols-tähti Pete Parkkosen toinen albumi.

Kaikki alkoi Rovaniemellä 2008, kun Joonas ja tuottaja, basisti & biisintekijä Lauri Hämäläinen (Kemopetrol, Phoenix Effect) tutustuivat toisiinsa internetin välityksellä. Joonaksen raju palo tehdä biisejä ja nuoren musiikintuottajan tietotaito  synnyttivät ajatuksen Nimetön-orkesterista, joka realisoitui Joonaksen siirryttyä opiskelemaan Pop & Jazz konservatorioon Helsinkiin. Rovaniemeltä Joonas halusi ehdottomasti bändinsä kitaristiksi Teemu Blombergin, jonka kanssa hän oli opiskellut Rovalan Jazz-Pop-linjalla ja soittanut Maritzan eli Mari Pallarin bändissä. Kaksi muuta löytyivät Angerian opinahjosta.

Yhtye sai heti levytyssopimuksen ja esikoisalbumin biisit saivat runsaasti radiosoittoa ja 22. helmikuuta ilmestyy maistiainen Anna jotain yhtyeen seuraavalta albumilta.

Kuuntele Isac Elliotin biisi täältä.