Jordin Jannen väkevä tulkinta kansanlaulaja VILHO OLLIKAISEN elämästä kiertää jälleen

JanneJordVilhoYhtyeistä Jord ja Pajala Tatawin tuttu pajalalainen muusikko Jan Johansson on tehnyt kunnianosoituksen suurelle inspiraationlähteelleen kansantaiteilija Vilho Ollikaiselle (1934-1998).

Yhdenmiehennäytelmän Tjära Människa hän on muokannut yhdessä Regina Veräjän kanssa. Ohjauksesta vastaa Tornionlaakson teatterin nykyinen vetäjä Markus Forsberg.

Savossa syntynyt Vilho Ollikainen vietti elämänsä 15 ensimmäistä vuotta isovanhempiensa huomassa Rautavaaran sivukylällä, kunnes muutti äitinsä Fannyn luokse Ruotsin Hakkakseen.

Parhaiten Vilho tunnetaan laulustaan Kuppari, jonka ruotsintornionlaaksolaisten tietoon nosti kansanmusiikkiyhtye JP Nyströms.

Hän kokeili maanviljeilijän ammattia, mutta taide veti puoleensa. Hän kärsi myös psyykkisistä ongelmista. Harhat vaivasivat ja mielialat vaihtelivat masennuksesta maniaan.

– Isä kirjoitti ja lauloi sekä suomeksi että ruotsiksi. Hän oppi Ruotsin kielen hyvin. Runot kirjoitti useimmiten ruotsiksi, mutta enemmän lauloi suomeksi, omia ja tietenkin muittenkin lauluja, kertoo Vilhon tytär Annikki.

Kuusi vuotta sitten Jan Johansson sai laatikollisen kasetteja, jotka olivat täynnä Vilhon runoja ja lauluja. Tärkeä osa Vilhon perintöä ovat myös maalaukset ja pienoisveistokset.

Tjära Människa-esityksessä Jan esittää oman näkemyksensä Vilho Ollikaisen elämästä, jonka taide pelasti. Näytelmää on esitetty täysille saleille ja ensi-illan tunnelman Norrbottens Kurirenin Eva Åström tiivisti sanoihin: “ Suuria tunteita, kauniita sanoja ja lähes sietämätöntä tuskaa. Elämää sen yksinkertaisuudessa ja sen loputtomassa monimutkaisuudessa.”

Vilho Ollikainen ja Kuppari,,,