Jukka Pojalta sinkku kesäksi ja kokoelma elokuussa
Jukkapoika13

Juurilleen Tornioon Jukka Poika palaa 18.heinäkuuta, jolloin hän esiintyy Twin City-festivaaleilla

Reggaen suomalaisille tutuksi tehnyt Jukka Poika aktivoituu myös levyrintamalla . Kesäksi tulee uusi single Pelimies, josta hän  kertoo seuraavaa:

– Pelimies-termiä käytetään yleisesti kuvaamaan lyhytjännitteistä naistenmiestä. Yhden naisen pelittäminen vaatii erityisen runsaasti taitoja, tekniikkaa ja ennen kaikkea vakaumusta, etenkin jos suhde on pitkäkestoinen. Tämä kappale lupaa leikkisään sävyyn mutta antaumuksellisesti jakamatonta huomiota sille yhdelle ja ainoalle. Tuotannon otin pitkästä aikaa omiin käsiini, minulla oli alusta asti selkeä näkemys biisin soundimaailmasta ja tunnelmasta joten päädyin jopa miksaamaan biisin itse.

Pelimies on lähtölaukaus elokuussa ilmestyvälle kokoelmalle. Kokoelma tulee kattamaan koko Jukka Pojan uran, sisältäen mmuun muassa hitit Silkkii ja Mielihyvää. Tulevasta kokoelmasta Jukka sanoo:

– Tänä keväänä minulle tuli vahva fiilis, että alkaa olla oikea aika julkaista tähänastisen urani kiinnostavimmat kappaleet yksissä kansissa.

– Lisäksi innostuin siitä ajatuksesta, että joitain viime vuosina keikoilla uusiin sfääreihin nousseita vanhoja kappaleita tehtäisiin uusiksi bändin kanssa. Ensin kokosin listalle kaikki suosikkibiisini, mutta niistä olisi tullut triplalevy. Nyt julkaistavaan kokoelmaan on siis uutettu vain kriittisesti olennaisimmat kappaleet, niiden joukossa on myös tänä keväänä julkaistava Pelimies-sinkku.