Kalervo Uutun ja Jari Vanhan KANSANI LAULUT levylle

UuttuKalle15levyKolarilainen Kalervo Uuttu on käsikirjoittanut aiemmin kolmeosaisen kansanoopperan Velho, jonka ehti nähdä Äkäslompolossa lähes satatuhatta ihmistä ja pellolainen Jari Vanha on säveltänyt  muun muassa Timo K. Mukan runoja.

Vuonna 2010 heidän laulujen ja runojen pohjalta syntyi ensin näytelmä  Pieni kansani laulu, sitten Laulu pienestä kansasta ja Kansani on lauluni.

Trilogian näytelmiksi muokkasi Esko Janhunen ja ohjasi Hannu Friman.

Tänä syksynä musiikkinäytelmät yhdistyvät yhdeksi esitykseksi Soi kansani pieni laulu , joka saa ensi-iltansa ulkoilmanäyttämö Ihmisen ringissä 3. syyskuuta.

Sitä ennen juhlitaan kuitenkin Kansani Laulut-albumia, johon on valittu näytelmien parhaat laulut. Julkaisukonsertti pidetään Pyhän Laurin kappelissa  Äkäslompolossa  sunnuntaina 30.8. klo 18.00.

Paikalla ovat tietysti Pieni Kansani Laulu-kuoro ja näytelmien musiikin sovittanut  kolarilainen harmonikkataiteilija Tatu Kantomaa ja  Ihmisen ringin esityksissä kuullut ammattimuusikot, basisti Erling Fredriksson Pajalasta ja kitaristi Timo Rehtonen Rovaniemeltä.

Esko Janhunen kirjoittaa Kansani Laulut-levyn saatesanoissa:

” Kuusivuotinen voimainponnistus. 60 väkevää laulurunoa elämästä. Niihin 60 sävellystä. Sävellyksistä 60 sovitusta kuorolle, solisteille ja orkesterille.

Toteutuksessa mukana pitkälle toista sataa ihmistä lavalla ja taustajoukoissa. Yksi lehmä ja yksi poro. Ja Ylläksen luonto.

Suvun ja kylän tarina jylhine, herkkine ja letkeine lauluineen on vaatinut uskomattoman paljon aikaa, intoa, yhteisvoimaa, taitoa ja uskoa.

Ja sen uskon ilmentymänä on nyt syntynyt tämä kuudentoista laulun kooste näytelmien musiikista.

PS. Katso Soi Kansani Pieni Laulu-näytelmän syyskuun esitysajat täältä!