KALOTTJAZZ & BLUESIIN tulossa mm. Club For Five, Linda Lampenius ja Erja Lyytinen

Club For Five

1.-2. heinäkuuta  TornioHaaparannassa pyritään järjestämään  taas korona-tauon jälkeen täysimittainen Kalottjazz & Blues-festivaali, yhteensä 18 konserttia molemmin puolin rajaa.

Yksi kesän  jazzien pääesiintyjistä on  a cappella-lauluyhtye Club For Five. jonka suurimmat lavabravuurit ovat Stingin Fragile ja Dire Straitsin Brothers In Arms. Lauluista yhtye tekee omansa. Ne ovat  todella vaikuttavia ja menevät tunteisiin, mutta mitä kuullaan heinäkuussa Tornion Jazz At Art Park-konsertissa, on vielä  salaisuus, sillä yhtye on kotonaan  maailmanhittien lisäksi myös niin jazzin, rockin kuin kansan ja klassisen musiikinkin parissa.

Klassisen musiikin huippunimet Laura Mikkola, Linda Lampenius  ja Jaani Helander konsertoivat Alatornion kirkossa. Trion tunnetuin jäsen on tietenkin viulisti Linda, jonka suuri julkisuus alkoi vuonna 1996 Jussi-gaalassa, jossa hän toimi John Storgårdsin johtaman Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin konserttimestarina. Hän oli kiertänyt soittamassa ympäri maailman jo lapsena, mutta nyt media bongasi hänet ja maailma imaisi hänet täysin pyörteisiinä. Hänestä onkin tullut yksi kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia maailmalla ja hänen vuonna 1999 Linda Brava-nimellä julkaistu soololevy on edelleen eniten myyty suomalaisen tekemä klassisen musiikin levy. Lisäksi viihteen puolella, Linda on tehnyt yhteistyötä ja näyttävää jälkeä monien kansainvälisten musiikkinimien kanssa esimerkkeinä vain  Ofra Haza ja  Sir Andrew Lloyd Webber. Värikäs on myös useiden merkittävien kilpailujen voittajan ja Eino Juhani Rautavaaran luottopianistin Laura Mikkolan historia samoin kuin Jaani Helanderin, joka soittaa selloa Helsingin kaupunginorkesterissa ja opettaa sen soittoa Sibelius-Akatemiassa, mutta mielellään vapaalla revittelee Cellomaniansa kanssa mm. heavyä ja  peli- ja elokuvamusiikkia.

Blues Nightin tähti on ilman muuta, hyvän tuulen tuoja, aina Tornioon tervetullut kitaristi-laulaja Erja Lyytinen. Maailmalla laajalti suosiota saavuttanut  Erja on rankattu korkealle useissa äänestyksissä. Lahjakkuus on huomattu ja muun muassa yksi alan arvostetuimpia kitaralehtiä Guitar Player  nosti hänet isosti esiin tulevaisuuden bluesnimenä  kesäkuun 2021 julkaisussa. Tornioon Erja saapuu täydellä bändillä; Miika Aukio,koskettimet, Tatu Back, basso & Iiro Laitinen,  rummut ja saadaan kuulla laaja kattaus vuosien varrelta sekä maistiaisia kesällä  ilmestyvältä rock- ja blues-painotteiselta albumilta.  

Toinen miellyttävä uutinen on, että vuosikymmenen tauon jälkeen 79-vuotias ruotsalainen blueslegenda Bill Öhrström palaa länsirajalle. Tällä kertaa pääosassa ovat hänen  Ogift-albuminsa laulut.  Bill ei ole vain bluesia ja aina hänen tarinointiaan on hauska kuunnella. On mistä ammentaa, sillä hän on näytellyt muun muassa  Hairissä yhdessä Donna Summerin kanssa, tuottanut artisteja Lollipopsista Lisa Ekdahliin ja pyörittänyt Tukholman  ykkösklubia, jossa oppi tuntemaan niin Frank Zappan  kuin Jimi Hendrixinkin. Jukka Tolosen bändissä hän soitti yhdeksän vuotta.

Muita  Kalottjazz & Bluesin  nimiä tuttujen paikallisten lisäksi ovat myös  Kasmir, italialainen kontrabasisti Ilaria Capalbo, aiemminkin vieraillut bluesyhtye Virginia & Skybenders, bepoppaava Case Kämäräinen, multi-instrumentalisti Julius Rantala ja lastenorkesteri Hulabaloo.