Katso video: MIRA LUOTI esittää Napapiirin sankarit 3 -elokuvan tunnuskappaleen

Mira Luoti julkaisi tänään uuden singlen ja musiikkivideon Menolippu.

Kappale kuullaan myös Napapiirin sankarit 3 -elokuvassa, josta nähdään ennakkonäytökset Ylläksen Ihmisen Ringissä 11. & 12.8. klo 21.30 alkaen. Elokuva sankareineen esittäytyy myös Menolippu-musiikkivideolla.

Elokuvan ohjaaja Tiina Lymin pyynnöstä,  Mira Luoti lähti tekemään omaa versiotaan Menolippu-klassikosta:

Mira Luoti Napapiirin sankareiden ympäröimänä

”Heti kun aloin laulamaan kappaletta, tuli fiilis että tämä täytyy sovittaa täysin uusiksi. Tiina pyysi aluksi puolen minuutin pätkää, mutta lopulta tein kokopitkän version ja se päätyikin mahtavasti koko leffan tunnariksi!

Videon kuvaus oli mielettömän upea ja tärkeä kokemus. Olin viime kesänä samassa paikassa ja nostin reality-ohjelmassa Makwan Amirkhania samasta suosta missä nyt itse tarvoin. Myös kallion ylitys oli haastava juttu korkean paikan kammoiselle. Kamerat kuvasi ja piti näyttää onnelliselta vaikka sisällä oli kauheat pelkotilat. Ihailen ja arvostan Napiksen näyttelijöitä suunnattomasti tosta suorituksesta minkä he ovat tehneet haastavissa olosuhteissa. Musavideon lopputuloksesta tuli todella tyylikäs, sain olla oma itseni artistina mutta silti tehdä samaa matkaa leffan hahmojen kanssa. Kiitos koko upealle työryhmälle!”

Napapiirin sankarit- ja Napapiirin sankarit 2 -kassamagneettien jatko-osassa nähdään tutut päähenkilöt Janne (Jussi Vatanen) ja Inari (Pamela Tola), jotka ovat jälleen suuntaamassa eri teille. Janne lähtee vaeltamaan Pallas-tunturille etsimään itseään ja pohtimaan elämän suuria kysymyksiä. Muutaman muun mukaan tunkeneen sankarin myötä matkasta muotoutuu katastrofaalinen kaaos. Samaan aikaan Inari pyrkii luomaan uraa suopotkupallokisoissa Vuokatissa. Paikalla palloilee yllättäen myös Pikku-Mikko (Kari Ketonen), ja Inarin suunnitelmat uppoavat syvälle suohon.

Vatasen, Tolan ja Ketosen lisäksi elokuva tuo valkokankaille niin tuttuja kuin tuoreitakin Napis-hahmoja. Jannen ystäviä Räihästä ja Kämäräistä esittävät kansan suosikit Timo Lavikainen ja Santtu Karvonen. Uusissa Napis-rooleissa nähdään Taneli Mäkelä, Kaisa Hela, Jani Volanen, Tommi Eronen, Paavo Kinnunen, Jarkko Niemi ja Heidi Lindén. Napapiirin sankarit 3:n on aiempien osien tapaan käsikirjoittanut Pekko Pesonen.