KAUNIS VEERA ja Kipparikvartetti-musiikkinäytelmä Lappin

Laulunäytelmä Kaunis Veera ja Kipparikvartetti on täynnä nostalgiaa ja tuttuja iskusävelmiä vuosikymmenien varrelta.

Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvulle. Prinsessa Armada, Saimaan aallot ja tukkilaisromantiikka ovat läsnä kippareitten laulujen ja riehakkaan tanssin siivittäminä. Tuolloin humppa ja erityisesti tango olivat kansan suosiossa.

Saimaalla seilaavassa laivassa yllättävät tapahtumat seuraavat toisiaan. Uusia merimiehiä pestataan laivaan ja matkustajiksi saapuu värikkäitä henkilöitä, jotka tuovat mielenkiintoa matkantekoon.

Ensi-iltansa musiikkinäytelmä sai vuonna 2014 ja nyt se saapuu myös Lappiin. Esitykset ovat Rovaniemen  Saarenkylän NS:lla, 27.2. klo 19. 00, Tornion Musiikkitalolla 28.2. klo 19.00, ja Pellon Rohkihallilla 1.3. klo 19.00.

Mukana Saimaalla seilaamassa ovat Suomi-iskelmän kovia tähtinimiä,  Kauniina Veerana Saija Tuupanen ja Rositana Merja Kuisma. Kipparikvartetissa taas laulavat Teuvo Oinas, Teemu Harjukari, Eikka Happonen ja Juse Venäläinen.

Kipparikvartetin sävelet kajahtavat ilmoille perinteisten haitarin, kontrabasson ja akustinen kitara säestäminä. Näytelmän on ohjannut Jussi Myllymäki.

Liput täältä: http://www.ticketmaster.fi/search/?keyword=kippari