Keikat: KATI SALO, TK, VÄÄRÄ RAHA, JUKKA POIKA, ASA ja TALONPOIKA LALLI

katiasko

DUO KATI & ASKO

22-Pistepirkon Asko Keränen on lyönyt hynttyyt yhteen haaparantalaislähtöisen muusikon Kati Salon kanssa ja heidän viikon Saksan kiertue alkaa tänään. Askolta on tulossa oman levyn lisäksi duokiekko Katin kanssa. Myös hänen YLVA-projektista saamelaismuusikko Niilas Holmbergin ja trumpetisti Antero Prihan kanssa odotetaan ääninäytteitä. Niilas ja Asko tutustuivat aikanaan pohjoisessa Staalon Kaato-proggiksen yhteydessä.

 

Terveet Kädet ovat päättämässä Amerikan valloitustaan sunnuntaina San Joseeen ja tänään tulee kauppoihin yhtyeen hartaasti odotettu albumi Lapin Helvetti (Svart records), jonka hoppuisimmat ovat jo kuulleet. ”Levy on turboahdettu parikymmenminuuttinen, joka ei jätä epäilyksille sijaa. Sillä ei ole tyhjäkäyntiä tai muniinpuhaltelua ”, tokaisee Keskisuomalaisessa Mikko Siltanen.

tk15b

TERVEET KÄDET

JaakkoLsukset

JAAKKO LAITINEN & VÄÄRÄ RAHA

Jaakko Laitinen & Väärä Raha vie seuramatkalle Venäjälle. Murtomaasukset ja keikkapaku vaihtuvat turistibussiin ja soittimien lisäksi mukaan pakataan joukko hilpeää matkaseuraa. Pari vuotta sitten lappilaismuusikot tekivät Wannabe Toursin Baltiaan ja nyt ”väärällä rahalla” pääsee 14.-17.5. Venäjälle. Varaukset ja lisäinfot: http://wannabetours.fi/matkat/vaaraa-rahaa-venajalle/

JukkaP15Kari Mikkolan ja Veikko Rousun  isännöimä Ylläksen kuorotapahtuma Acappellasin tähtivieraaksi ensi syyskuussa saapuu jälkimmäisen veljenpoika Jukka Poika. Aiemmin hän on esiintynyt Haukiputaan mieskuoron kanssa esittämällä Veikko Lavia. Nyt on luvassa enempi omia juttuja. Muutenkin häppeninki monipuolistaa ilmettään. Myös tunturissa viihtyvä Mikko Alatalo on mukana. Asiasta kertoo ensimmäisenä Ylläksen ystävien lehti Kuukkeli.

Tänään Jukka Pojalta  ilmestyi uusi sinkku Isot Laivat, joka on kuultavissa spotifyissa. Kevätkeikoilla häntä voi kuulla DJ Stormyn kanssa 31.3 Levin Hullussa Porossa, 3.4. Ylitornion Helenan Kievarissa, 4.4 Ylläksen Taigassa ja 6.4 Levin Hullussa Porossa.

asa

ASA

Meri-Lapissa syntynyt ASA kuuluu valovoimaisimpiin räppäreihimme. Lappilainen virkaveli Talonpoika Lalli ystävystyi hänen kanssaan vuosia sitten. ASA kyseli keikkaa Lapista ja Lalli järjesti Rovaniemelle Kumautus klubin, joka on voimissaan vieläkin.

Kaverukset aloittavat bändeineen yhteisen Lappi-turneen Rovaniemen Grandesta 20.3, jonka jälkeen he esiintyvät yhteiskeikoilla  21.3 Äkäslompolon Pirtukellarissa 25.3 Inarin Papanassa ja 29.3 Pyhätunturin Kalletalossa.

Turneella saa Lapin kasteensa Lallin uusi bändi Kirveenkantajat, jossa soittavat Jani Kenttä (rummut),  Janne Raatikainen (kitara), Tuomas Väre(basso) ja Mikko Kanniala (koskettimet).

Asa taas  julkaisee huhtikun lopussa uuden albumin, joka kantaa nimeä  Love X . Tosi mielenkiintoisen levystä tekee se, että levyn sävellykset on ommeltu kasaan Love Recordsin vanhoista nauhoista 1960-luvun lopusta ja 1970-luvun alusta. Levylle päätyi legendaaristen artistien kuten Pekka Pohjolan, Jukka Tolosen, Dave Lindholmin, Blues Sectionin ja Wigwamin musiikkia. Levyn ovat tuottaneet Jukka Immonen ja Didier Selin.