Kemiin saapuva LIL`ED vaalii sukunsa bluesperintöä
Lil' Ed & The Blues Imperials

Lil`Ed & The Blues Imperials (Photo:PaulNatkin/Alligator)

Kun klassisen blueslevy-yhtiön Alligatorin presidentti Bruce Iglauer  esitteli chicagolaisen kitaristi-laulaja Lil’ Ed Williamsin, hänen bändinsä The Blues Imperialsin ja esikoisalbumin Roughhousin maailmalle vuonna 1986, muun muassa The New York Times julisti: “ Vanhanaikaisella Chicago-bluesilla on uusi nuori mestari — Lil’ Ed Williams.” ja Boston Globe kirjoitti: ”Kuuminta pullokaulaboogieta Chicagosta sitten Hound Dog Taylorin päivien.”

Lil`Ed kulkee suurten slidemestareiden, ennen muuta setänsä J.B. Hutton,  jalanjälkiä. Takana on jo kahdeksan albumia Alligatorille.

Lokakuussa Lil`Ed & The Blues Imperials saapuu Suomen kiertueelle. Pohjoisessa  yhtye esiintyy 30.10. Kemin Ankkurissa, joten viime marraskuinen Rick Estrin and The Nightcatsin jenkkivisiitti saa hienoa jatkoa. Lil´Edin lisäksi yhtyeessä ovat lähes kolme vuosikymmentä  maailmaa kiertäneet hänen velipuolensa basisti James “Pookie” Young, kitaristi Mike Garrett ja rumpali Kelly Littleton.

Lil’ Ed Williams syntyi Chicagossa 8. huhtikuuta 1955. Musiikki oli jo varhain hänelle kaikki kaikessa ja 12-vuotiaana hän soitti jo kitaraa, rumpuja ja bassoa. Ed ja Pookie saivat oppia ja tukea Huttolta. ” En olisi päässyt näin pitkälle ilman häntä. J.B. opetti minulle kaiken, Lil`Ed on sanonut.

Ed ja Pookie viettivät teinivuodet musisoimalla yhdessä. Ensimmäinen versio The Blues Imperialsista syntyi jo vuonna 1975, mutta meni yli vuosikymmen, ennenkuin syntyi nykyinen kokoonpano. Vuonna 1989 albumi Chicken, Gravy & Biscuits avasi ovet ja pian Lil’ Ed & The Blues Imperials esiintyi ympäri Amerikan.

Jokaisella albumilla, fanien määrä kasvoi. Bändin boogieblues, rock, balladit ja villi lavashow valloittivat. Tärkeä merkkipaalu oli  keikka Chicagon bluesfestivaalien päälavalla 100 000 kirkuvan fanin edessä. Yhtye pääsi esiintymään myös miljoonille tv-katsojille Conan O’Brienin talkshowssa.

Vuonna 2007 ja 2009 Lil`Ed & The Blues Imperials voitti Blues Music Awardin Band Of The Year-kategoriassa  ja vuosina 2011, 2012 ja  2013 Living Blues Awardin  Best Live Performer-kategoriassa.

The Chicago Tribune, “Williams represents one of the few remaining authentic links to pure Chicago blues.”

Guitar Player :“Dim the lights, turn up the stereo, and let the house party begin.”

The Associated Press: “Williams fills Chicago’s biggest shoes with more life and heat than anyone on stage today.”

Blues Revue: “Listen and hear how a great blues player can make a guitar weep…”