Kemijärveläinen MILLA julkaisee vappuaattona Ensiaskelia-albumin
Promokuvaus UMK -kisaan.

MILLA levynjulkkarikeikalla 30.4. Mestarin Kievarissa, Kemijärvellä

Paljasjalkaisesta stadilaisesta Milla Bruunista tuli junantuoma kemijärveläinen vuonna  2004.

Itseään itsepäiseksi ja  itseoppineeksi tahtonaiseksi kuvaavalla kolmen lapsen äidillä Millalla on ollut aina haave laulamisesta. Se on pysynyt kuitenkin taka-alalla lasten ollessa pieniä, mutta nyt aikaa on myös musiikille.

-Lapset pitävät vieläkin kiireisenä, mutta kolme vuotta sitten päätin katsoa, mihin rahkeet riittävät.

Jonkilainen testi 31-vuotialle Millalle oli osallistuminen Tähtiartisti-kisaan. Hän putsasikin pöydän. Hän voitti vuoden 2013 Tähtiartisti Kuningatar-tittelin ja hän oli myös yleisön suosikki.

– Suuri unelma kävi toteen ja minusta tuli laulaja. Laulu on ollut lapsesta saakka vahvasti mukana minun elämässä,  ja laulunsanojakin on syntynyt pöytälaatikkoon.

Menestyksestä innostuneena Milla aloitti yhteistyön kemijärveläismuusikko Markus Strandin kanssa.

-Demojen työstö lähti vauhdikkaasti käyntiin. Markus sävelsi ja minä sanoitin.

Pikkuhiljaa heidän ympärille alkoi syntyä tunnetuista kemijärveläismuusikoista yhtye, johon kuuluvat tätä nykyä myös kitaristi Janne Särkelä, basisti Markus Jakola ja rumpali Arto Kerkelä.

-Bändin lopullinen nimi hioutui debyyttialbumin teon ohella. Muutaman pähkäilyn kautta nimeksi tuli entisen Pumpulitaivaan sijaan  lyhyt ja ytimekäs Milla.

Yhtyeen tulevan vappuaattona 30.4. Kemijärven Mestarin Kievarissa  julkaistavan Ensiaskelia-levyn musiikin Milla sanoo olevan lähinnä poprockia ja  kuvastavan hyvin bändiä myös livenä.

-Biisejähän meillä oli valmiina vaikka kuinka, mutta ajatus levyn teosta kyti pinnan alla muutaman vuoden ennen kuin uskaltauduimme tositoimiin viime kesänä.

Ensiaskelia-levy on yhtyeen käyntikortti ja Milla  on laulajatar Bruunille ensimmäinen bändiviritys, mutta tulevaisuudenusko on vahva.

-Tavoitteena on saada meidän nimeä kuuluviin ja ihmisten tietoisuuteen. Into ja palo on kova keikkailun ja menestymisenkin suhteen,  uusi lappilainen laulajatulokas vakuuttaa.