KIMMO KREIVI toivottaa hyvää joulua!

KimmoKreiviTorniolaisen marketin jouluhulinassa törmään tutunnäköiseen mieheen, joka myy levyjä.

En saa heti mieleeni.

Äitini kanssa aterioidessa, jonkin ajan päästä välähtää,  Kimmo Kreivi!

Pellolainen runoseppä, joka on tehnyt paljon lauluja Kaj Chydeniuksen kanssa.

Kiiruhdan tervehtimään. Hän on tulossa pohjoisesta, kotimaisemistaan Orajärveltä ja etelään menossa.

Kimmo ajaa työkseen Helsingissä linja-autoa ja rustaa runoja, minkä ehtii. Sanoo, että aloitti niiden kirjoittamisen 15 vuotta sitten. Ei edes tiennyt, että hänelle oli tällainenkin lahja suotu.

Kädessä Kimmolla on Joulun Alla-levy, jossa on viisi hänen kummityttönsä, Ylläksen Kansani Laulu-näytelmästäkin tutun Eveliina Nivan esittämää laulua, jota säestää kova pääkaupunkilaispoppoo. Säveltäjänä on tietysti mestari Chydenius.

Kimmo sanoo, että säveltäisi itsekin, jos pystyisi. Mutta tarvitseeko kaikkea osata, mietin, kun pääsen jouluhulinasta kotiin ja istahdan keinutuoliin ja panen levyn soimaan.

Hän  tekee osansa hyvin. Kimmo Kreivin levy sisältää hauskoja muistoja lapsuuden jouluista, lumen narsketta kenkien alla ja porokellonkalkatusta, mutta myös hiljentymistä ja kynttilöiden valoa. Hänen laulut tuovat valoa pimeään, joista tässä pieniä lainauksia.

Ulos tältä seisomalta, kun lunta tupruttaa

Onni löytyy ulkosalta hiutaleita putoaa

Saa lauluja tänään pohtia

Joulu on vuoden kohokohtia

(Joulun alla)

Rusinoita joululimpussa

Lapset kuusen kimpussa

Joulupuuta koristellaan

Tähti latvaan laitetaan

(Jouluaattoa päin)

On jouluna hiljaisuutta

Kadonnut on rekiretki

Ennen vuotta uutta

On huokauksen hetki

(Joululaulu)

Aatoksi ympyrä sulkeutuu

Taas on kyynel silmissäni

Koti-ikävä, nyt on joulukuu

Saan taas etsiä sisintäni

(Joulumuisto)

 Kimmo Kreivin laulun Joulun alla on levyttänyt Eveliina Nivan lisäksi myös  pellolainen naiskuoro Revontulet.

artojj2b