Supersuositun NAPAPIIRIN SANKARIT-leffan jatko-osan maailmanensi-ilta KINO YLLÄS-tapahtumassa

Napapiirin Sankarit oli vuoden 2010 katsotuin elokuva Suomessa. Se menestyi maailmalla ja kaikkiaan sen on nähnyt  puoli miljoonaa ihmistä. Nyt tulee Napapiirin Sankarit 2, joka esitetään ensi kertaa yleisölle 26. elokuuta Kino Ylläs-tapahtumassa.Esityspaikkana on tunturitaivaan alla sijaitseva ulkoilmateatteri Ihmisen Rinki. Muualla Suomessa filmi tulee valkokankaalle vasta kuukautta myöhemmin.
KinoYllas15

Kukapa olisi uskonut viisi vuotta sitten, mikä menestystarina Napapiirin sankareista tulee ja minkälainen, matkailumainos Ylläksen tunturialueelle. Silloin ohjaaja Dome Karukoski raahasi joukkonsa Ylläksen talvimaisemiin ja tuloksena oli elokuva, jonka  Suomessa näki  385 000 ihmistä. Elokuva menestyi myös loistavasti vuoden Jussi-palkintoja jaettaessa. Se voitti kategoriat: paras käsikirjoitus (Pekko Pesonen), paras elokuva (Aleksi Bardy) ja paras ohjaus (Dome Karukoski). Lisäksi se voitti parhaan elokuvan yleisöäänestyksen. Lapland Odyssey-nimellä elokuva myytiin kymmeniin maihin ja DVD-tallennetta myytiin yli 80.000 kappaletta.

Napapiirin sankarit 2:ssa  ohjaaja on vaihtunut Teppo Airaksiseksi ja Ylläksen talvimaisemat ruskaan, mutta käsikirjoittajana on pysynyt Pekko Pesonen, joten tarina jatkuu.

Varmistunut on myös, että Kino Ylläs-tapahtumassa juhlitaan  Lapissa kuvatun ja maailmalla menestystä saaneen Lumikuningattaren Suomen ensi-iltaa. Paikalle on tulossa  molempien elokuvien tekijöitä ja tähtinäyttelijöitä.

Kino Ylläs-Elokuvia taivasalla-tapahtuman takaa löytyy elokuvakerho Napapiirin Sankarit, joka pyörittää elokuvia läpi vuoden yhdessä luontokeskus Kellokkaan kanssa.