KIRJA: Live In Finland on muutakin kuin tietoteos

The Who

Mikael Huhtamäen LIVE IN FINLAND (Gummerus) ei ole vain tietokirja vuosina 1955-1979 Suomessa vierailleista rock- ja poptähdistä. Runsaat lainaukset lehtien keikkaraporteista ja haastatteluista, saavat rinnalleen värikkäitä kuvauksia, jotka maustavat sopivasti kokonaisuutta.

Erityisen mukavaa luettavaa ovat varsinkin 1960- ja 1970-lukujen taitteen molemmin puolin ajoittuvat konserttivierailut. Elettiin rockmusiikin kulta-aikaa. Allekirjoittaneelle, monetkin tarinat ovat tuttuja, mutta on hienoa, että vihdoinkin ne on koottu yhteen ja myös nuoremman polven luettavaksi.

Konsertteja Suomessa järjestivät ohjelmatoimistogurut Tappi Suojanen ja Leksa Heinonen. Vaikka kummallakaan ei ollut kielitaitoa, ilman heitä monet suuret tähdet olisivat jääneet kokonaan vierailematta.

Kirja kertoo, kuinka eräänkin kerran Leksa veivaa puhelun Englantiin.

– Ai äm Leksa Heinonen from Finland, aloitti impressaari keskustelun itsevarmasti ellei peräti paperilta lukien.

– Who?, kuului hämmentynyt vastaus langan päästä.

– Ten tausan dalörs!, täräytti Leksa epäröimättä ja näin legendan mukaan vappuaattona 1967 Helsingissä nähtiin ensi kertaa the Who. Seuraavan kerran yhtye esiintyi Suomessa tasan 40 vuotta myöhemmin.

Hommassa oli asennetta ja sitä oikeaa rock´n´rollia. Harmitus tietenkin oli, ettei Beatlesia saatu Suomeen, vaikka kovasti yritettiin, kuten Live In Finland-kirjasta selviää. Onneksi muita kovia rockin nimiä piipahti kuitenkin varsin mukavasti  ja heistä selvittiin suhteellisen hyvin ja Suomi-kuva säilyi hyvänä maailmalla.

Teoksesta löytyy paljon tarinaa artistien sattumuksista keikan ulkopuolella, muun muassa kuinka Jimi Hendrix saa melkein turpaan Kalastajatorpan ovella, kuinka hotelli Turussa Keith Richards heitti lautasen lattialle, kun palvelu ei pelannut, kuinka Cream-rumpali Ginger Baker, joka oli sekaisin muustakin kuin Marista, tilaa ensijanoonsa tv-studion kahvilassa 100 pulloa olutta, kuinka John Mayall joutuu M.A. Nummisen kylpyammeesseen ja kuinka Animalsien Pobeda-kolonna hyytyy Linnanmäen ylämäkeen ja starat saavat kävellä loppumatkan.

Totuushan on, että rokatessa aina roiskuu, mutta pääpaino Mikael Huhtamäen Live In Finland-kirjassa on silti ensisijassa musiikissa ja faktatiedon välittämisessä. Teos sopii hyvin vaikka Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi, sillä niin ansiokasta salapoliisityötä kirjoittaja on tehnyt.

 MIKAEL HUHTAMÄKI

Live In Finland-kirjan koonnut Mikael Huhtamäki on tavallinen musadiggari, entinen musiikkiluokkalainen, joka kuului nuoruudessaan helsinkiläiseen autotallibändiin kahden viikon ajan.

Kirjan kirjoittamiseen hän sai kipinän Todd Rundgrenin keikalla, jossa entinen nuori kehui kaverilleen nähneensä Creamin Tavastialla vuonna 1969 ja että Hendrixin Kulttiksen lavalla poltettu kitara on nykyään eräällä helsinkiläiskitaristilla. Nuo tiedothan piti tarkistaa ja siitä homma lähti.

– Tein tutkimustyötä noin viisi vuotta (2008-2013). En määritellyt projektille alussa deadlinea, vaan päätin selvittää taustoja niin kauan kuin se tuntui mielekkäältä ja löytyi uusia, hyödyllisiä lähteitä. Kun ne oli käyty läpi siirryin kirjoitusvaiheeseen, Huhtamäki kertoo.

Mikael on syntynyt vuonna 1971, joten hän ei ole nähnyt yhtään kirjan keikkaa. Hän myöntää, että olisi halunnut nähdä ainakin Jimi Hendrix Experiencen, Led Zeppelinin, Queenin, Creamin ja David Bowien esiintymiset.

– Eniten yllätyin kirjaa kirjoittaessa siitä miten paljon ulkomaisia keikkavieraita Suomessa loppujen lopuksi kävi. Oletin projektin alussa, että konsertteja olisi ollut paljon vähemmän. Kirjaanhan laitettiin ”vain” Top 500 –listaus, Mikael sanoo ja huomauttaa että ilman tuota tietokantalistausta, vaikka se oli työläs koota, kirjasta olisi tullut pelkkä hajanainen muistikuvakokoelma.

Mukana teoksessa on myös runsaasti keikkojen biisilistoja, jotka Mikael sanoo keränneensä sieltä täältä ja kuuntelemalla kymmeniä keikkaäänityksiä Ylen radioarkistossa.

Tutkimustyön lopettamisen, kivien kääntelyn, hän sanoo käyneen suhteellisen kivuttomasti – vaikka täysin hän ei ole aiheesta luopunut vieläkään. Tietojen ja kokemusten vaihto jatkuu edelleen vilkkaana Live In Finland-facebookissa.

– Mikään ei jäänyt oikeastaan kaivelemaan. Kuvamateriaalia jäi yli paljonkin, mutta tämä kirja päätettiin pitää tekstipainotteisena.

– Pikku juttuja tietenkin. Aivan liian paljon aikaa käytin esimerkiksi varmistaakseni – tai kumotakseni – melko luotettavasta lähteestä kuulemani muistikuvan, jonka mukaan Nina Simone olisi esiintynyt Kalastajatorpalla 60-luvun lopulla. Eipä liene esiintynyt, Mikael Huhtamäki tuumaa ja kuittaa.

 

Live-kuvaa Jimi Hendrixin keikalta Helsingin Kulttuuritalolta 22.5.1967