KIRJASYKSYÄ: Sonata Arctica, Sound Tracker, Juice Leskinen ja Kauko Röyhkä

Sonata-Arctica-kirjan-kansi-Komediaa, keikkoja, kohellusta, kuvia, kiertueita, kyökkipsykologiaa ja knoppeja kovillekin faneille, niistä se on tehty, sanoo aiemmin muun muassa Nightwishistä kirjan kirjoittanut oululaistoimittaja Mape Ollila viikon päästä julkaistavasta Sonata Arctica-teoksestaan.

Kirja kertoo kemiläisten märkäkorvien matkasta kansainväliseen menestykseen. Se on lähikuva tiiviistä mutta joskus vaikeasta veljeydestä, sen iloista ja suruista.

Sonata Arctica-teos on myös tarina laulaja-lauluntekijä Toni Kakon kohta parikymmentä vuotta pulpunneesta musiikillisesta visiosta, tahdosta ja rautaisesta määrätietoisuudesta. Hänen toteutuneesta unelmasta, sillä jo kaksivuotiaana hän hoilasi lumilapio kourassa keminmaalaisen kerrostalopihan lumipenkan päällä ja halusi rocktähdeksi.

Sonata Arctican jäsenten lisäksi kirjassa kuullaan 15–vuotisen matkan keskeisiä ihmisiä: löytäjiä, levy-yhtiöväkeä, managereita, entisiä jäseniä ja kiertuehenkilökuntaa.

-Arvelen, että yhtyeen koulukuoroimago saattaa nyt vähän ottaa siipeensä. Ja onhan kirjassa myös Toni Kakon esikoisnovelli – ilman muuta parasta parasta Kakkoslaatua!, Ollila huomauttaa.

SamiY

Sami Yaffa ja Sound Tracker Yle Teemalla maanantaisin klo 21.00. Muista katsoa!

Teeveen parhaassa musiikkiohjelmassa Sound Tracker (onko niitä muita?) muusikko Sami Yaffa (Hanoi Rocks, New York Dolls & Michael Monroe) reissaa ympäri maailmaa ja tutustuu eri kulttuureiden musiikkiin.

Mukaansatempaava tv-sarja ilmestyy 24. lokakuuta myös kirjana. Siinä esitellään sekä legendoja että katumuusikoita. Se kertoo moniäänisesti Yaffan löytämästä musiikista Brasilian favelapunkista Serbian romanimusiikkiin, Yhdysvaltain americanaan ja Etiopian rituaalimusiikkiin.

Sound Tracker-kirjan on toimittanut rovaniemeläislähtöisen Absoluuttisen Nollapisteen liideri Tommi Liimatta ja mukana ovat tietenkin tekijöinä myös Sami ja Sound Tracker-tv-ohjelman isä Otso Tiainen.

juice2Palkittu esikoiskirjailija Antti Heikkinen teki erääseen pieneen paikallislehteen Juice Leskisestä  haastattelun. Se ilmestyi päivää ennen mestarin kuolemaa.  Tapaamisesta jäi hyvä maku ja nyt Heikkinen on kirjoittanut Juicesta elämänkerran Risainen Elämä- Juice Leskinen 1950–2006, joka ilmestyy 2. lokakuuta.

Teoksessa lomittuvat taiteellinen työ ja muu elämä. Heikkinen on haastatellut kirjaa varten yli sataa Leskisen perheenjäsentä, sukulaista, ystävää, tuttavaa ja musiikkialan kollegaa – kertojina ovat muiden muassa Mikko Alatalo, Harri Rinne, Atte Blom, Safka Pekkonen, Pantse ja Martti Syrjä, Sakari Kuosmanen, Dave Lindholm ja Ismo Alanko –, jotka puhuvat Leskisestä hellyydellä jättämättä pois ikävämpiäkään asioita.

Kertojien mukaan Leskinen oli hankala, rikkonainen, yksinäinen, itsepäinen, herkkähipiäinen henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa taisteleva nero, josta pursunnut lämpö, ystävällisyys, auttavaisuus, terävä huumorintaju sekä rakastamisen halu toisaalta hakevat vertaistaan.

Heikkinen lupaa perinpohjaisen ja kaunistelemattoman elämänkerran. Uusi Tampere-lehdessä kirjoittaja sanoo  kuitenkin kirjassa korostuvan erityisesti Juicen sydämellinen puoli.

– Jos jollakulla on sellainen mielikuva, että Leskinen oli juoppo, joka vittuili kaikille, kirja luullakseni kumoaa sen. Hänen sydämellisyytensä tulee esille nimenomaan kirjaan haastateltujen henkilöiden suusta.

KaukoRoyhkaOlgaMuutama viikko sitten ilmestyi yli 300-sivuinen Kauko Röyhkä (virallinen)-kirja, johon Röyhkän vaimo Olga Välimaa on koonnut hänen suositun facebook-päiväkirjan merkinnät vuosilta 2011–2013.

Vaikka oikeaa Veli-Pekkaa voi iän myötä lukea yhä enemmän rivien välistä, Röyhkän arvoituksellisen hymynvirneen on helppo nähdä hänen kasvoillaan fb-päiväkirjaa päivittäessä.

Desibeli.net-julkaisussa Mika Roth kirjoittaa kirjan arvostelussa osuvasti Kauko Röyhkästä:

”Miehen lohkaisut rikkovat tasaisin väliajoin lööppirajat ja tämä uusi aikakausi on antanut vanhalle vääräleualle aivan uudenlaisen ryhmysauvan, jolla huitoa kukkahattuja tätien päistä maahan.

Lyhyissä ja vähän pidemmissä kirjoituksissaan Röyhkä valaisee parhaimmillaan nerokkaasti sitä outoa risukasaa, jota kutsutaan myös pohjoiseksi mielialaksi.

Röyhkä on paratiisiin luikerteleva käärme, jonka voima piilee sanoissa, eikä suinkaan suorassa toiminnassa tai raa’assa voimassa. Suomi kaipaa Röyhkän kaltaista suunsoittaja-älykköä, koska hän pystyy laukomaan mielipiteitä, joita me muut pyörittelemme, mutta emme osaa – tai halua – pukea sanoiksi.”