Kitaravirtuoosi Jussi Reijonen konsertoi syntymäkaupungissaan

Ympäri maailmaa matkustanut, rovaniemeläislähtöinen kitaristi Jussi Reijonen muutti jo lapsena perheensä kanssa Lapista Lähi-itään ja Itä‐Afrikkaan. Nyt matkoilta poimitut vaikutteet sulautuvat rikkaaksi maailmanmusiikiksi hänen debyyttialbumillaan un.

Ennakkoluulottomalla levyllä kumarretaan myös puhtaan jazzin ja kansanmusiikin suuntaan. Naima on Reijosen tulkinta legendaarisen saksofonisti John Coltranen kappaleesta. Kaiku-¬nimisellä kappaleella puolestaan kuullaan suosituksi nousseen Eva & Manu ‐duon Eva Louhivuorta.

 Nykyisin Bostonissa asuva Reijonen juhlistaa levynsä ilmestymistä Suomen kiertueella, jolloin hän konsertoi myös entisessä kotikaupungissaan  Rovaniemellä 10.helmikuuta, kulttuuritalo Korundissa.

Reijonen on opiskellut musiikkia Pop & Jazz Konservatoriossa Helsingissä sekä Berklee College of Musicissa ja New England Conservatoryssa Bostonissa. Suomessa hän on saanut oppia  muun muassa Peter Lercheltä ja Raoul Björkenheimilta. Kitaristina ja udistina hän on  päässyt esiintymään muun muassa jazzrumpali Jack deJohnetten, legendaarisen flamencolaulaja Pepe de Lucian sekä Grammy¬palkintoja kahmineen flamencokitaristi  Javier Limónin kaltaisten huippujen kanssa. Oppia hän on saanut jopa Pink Floydin David Gilmorelta.

Reijosen un-levyllä soittaa muusikoita viidestä maasta ja kolmesta maanosasta. Kvintetin jäsenet, joita kuullaan myös Rovaniemellä, ovat soittaneet lukuisten maailman tähtinimien kuten Paul Simonin, Diego el Cigalan, Maria Schneiderin ja Bobby McFerrinin kanssa. Muusikot ovat turkkilainen pianisti Utar Artun, ruotsalainen kontrabasisti Bruno Råberg, palestiinalainen perkussionisti Tareq Rantisi sekä espanjalainen perkussionisti Sergio Martinez.

Kuuntele! https://soundcloud.com/jussireijonen

http://www.jussireijonen.com/