Kotiteollisuuden Jouni Hynynen tulkitsee Juicea Kemissä
juice2

Juice

Kemin viides Juicerock (8.-10.8) käynnistyy tänään.

Juice Leskinen oli suomalaisen kevyen musiikin tunnetuimpia tekijöitä: laulaja, lauluntekijä ja muusikko. Nero ei nuku, sillä Suomirockin Kekkosen kappaleet soivat yhä, kansa rakastaa ja laulaa leirinuotioilla.

Eri puolilla Kemiä on tarjolla kolmena iltana unohtumattomia rocksävelmiä, oivaltavia sanoituksia ja Leskismäistä tunnelmointia.

hynynen

Kesämies Jouni Hynynen

Tämänkertaisen Juicerockin päävieras on Jouni Hynynen, Kotiteollisuus-yhtyeen keulahahmo. Häntä on kutsuttu myös mediasirkuksen pelleksi, katkokäveleväksi kansallissankariksi ja makuuhuonepsykologiksi.

Karjalainen tursake näyttää perjantaina Kemin Bar Ankkurissa kaapin paikan Paperitähtien kanssa, kun Jouni Hynynen goes Juice Leskinen.

Mehän muistamme hyvin Hynysen kohutun tölväisyn suositusta tv-sarjasta Vain Elämää. Näyttää olevan niin, että mikä on sallittua hänelle, ei ole välttämättä sallittua muille, mitä coverointiin tulee : ” Aikuiset ihmiset, nämä niin sanotut tähdet, istuvat pöydän ääressä kitaten punaviiniä ja syöden sisäfilepihviä, välillä avaudutaan ja kerrotaan lapsuuden ja aikuisuuden traumoista, käydään laulamassa kolmen euron taustojen päälle joku kusinen kappale ja sitten halaillaan ja tirautellaan porukalla pienet itkut.”

Sanansäilällähän se löi Juice Leskinenkin, tosin lempeämmin. Parhaillaan Hynynen  odottelee kansan viharyöppyä tuoreesta kirjastaan Paskapuhetta. Siinä hän harrastaa viiltävää analyysia kansakuntamme tilasta ja tulikivenkatkuisen tilityksen lomassa  jakaa isällisiä neuvoja. Kivenä kengässä Hynysellä ovat erityisesti  politiikka, viihdeteollisuus, verkostoituminen, lastenkasvatus sekä naisen ikuinen mysteeri. 

Juicerock 2013-ohjelma

Torstai 8.8.

Rantamakasiini, Sisäsatama
Live-torstaissa Lasse Jauhola tulkitsee Juicea
klo 20 ja 22

Perjantai 9.8.

Rantamakasiini, Sisäsatama
klo 19
Iloharju orkesteri ja Joukon Säkenöivä Voima
(pääsyliputon)

Bar Ankkuri, klo 22.30-03
M.Virtasalo
16. yö
Paperitähdet All Stars ja Jouni Hynynen (Kotiteollisuus)
Liput 10€ (sis. narikan)

Lauantai 10.8.

Puistopaviljonki, klo 21-04
Delffarit
Mika & Pullasormet
Paperitähdet All Stars ja Pyromaani palaa rikospaikalle

Liput 12€