S A D E
Kun kahdeksan vuoden tauon jälkeen uniikin pehmeän äänen omaava Sade julkaisee uutta musiikkia, pakkohan se on noteerata. Flower of the universe kuullaan Ava DuVernayn ohjaamassa tieteisfantasiassa Hyppy ajassa (A Wrinkle in Time). Vangitseva rakkauslaulu, kuin lämmin kevättuuli.
Sade (Sadei), jonka nimen kaikki lausuvat Suomessa yhä väärin, syntyi Nigeriassa, mutta muutti jo varhain äitinsä ja veljensä kanssa Essexiin, jossa varttui. Hänen koko nimensä on Helen Folasade Adu. Soul on ollut aina lähinnä hänen sydäntään (Curtis Mayfieldistä Jackson Fiveen) ja hän aloittikin 1980-luvulla soulyhtyeessä Pride. Hän opiskeli myös muotia ja teki mallin töitä, ennen kuin löi läpi.
Kuusi albumia 26:ssa vuodessa. Se ei ole paljoa, mutta ne ovatkin sitten pelkkää priimaa. Kuuntelin tuossa hänen esikoislevyään Diamond Life (1984) useaan kertaan, ei yhtään turhaa raitaa ja uskomatonta, mutta totta, osaan jopa värssyjä ulkoa.
Kun Saden musiikissa soi keskiyön jazz ja soul plus usein soittimista seksikkäin eli saksofoni ja äänessä on kuvankaunis nainen, luulisi, että lopputulos on pinnallista. Kannattaa kuitenkin kaivaa pintaa syvemmälle, sillä Sade on toista maata. Hän on kyllä hienostunut ja cool, muttei hän laula luksuselämästä, vaan hänellä on sosiaalinen omatunto.
Kun Sade korottaa äänensä esimerkiksi Timmy Thomaksen laulussa Why can’t we live together: “no matter, no matter what colour, you are still my brother…” viesti menee perille. Sama hänen omissa lauluissaan, joissa hän on käsitellyt muun muassa rasismia, siirtolaisuutta, köyhyyttä ja arvostellut rahan valtaa.
Sade on pitänyt aina kaiken omissa hyppysissä. Vaikka hän on tehnyt kaiken pienesti, pysynyt poissa julkisuudesta ja ja antanut vähän haastatteluja, hän on onnistunut tärkeimmässä eli pystynyt musiikillaan tavoittamaan ihmiset ja hänen levyjään onkin myyty yli 50 miljoonaa kappaletta.