LAPPI hakee vain voittoa Seinäjoen Tangomarkkinoilta
susanna_heikki

SUSANNA HEIKKI

Turun Tangomaratonilta jatkoon valittiin tänään lappilaislähtöiset laulajat, tangoprinsessa vuodelta 1997 Susanna Heikki ja tangoprinssi vuodelta 1993 Markku Ketola, joten molemmilla on vain yksi tavoite eli kirkkain kruunu.

Susanna  on syntyisin Kolarin Vaattojärveltä. Hän on keikkailut oman bändin kanssa jo 16-vuotiaasta asti. Hän on opiskellut musiikkia Rovaniemen musiikkiopistossa ja ottanut laulutunteja muun muassa torniolaiselta Aira Nikulalta. Hän on toiminut myös Dannyn taustalaulajana.

Kun hänet valittiin tangoprinsessaksi, hän aloitti tuolloin päätoimisen laulajan ammatin. Musiikin ohella hän on toiminut myös radiotoimittajana Radio Nostalgiassa.

Susanna on julkaissut uransa varrella  kolme albumia ja ollut mukana monilla kokoelmalevyillä. Hänet muistetaan parhaiten laulusta Amorin kaaret.

MarkkuKetola3

MARKKU KETOLA

Markku Ketola on syntynyt Keminmaassa ja asunut pitkään Ruotsissa ja viimeiset vuodet Haaparannalla. Häneltä on ilmestynyt puolisen tusinaa pitkäsoittoa, sekä soolo- että yhtyelevytyksinä. Suurin hänen hittinsä on toistaiseksi Syli täynnä rentukoita.

Länsirajalla hänet tunnetaan jokakesäisistä  lauluilloistaan. Väylän Pyörteen haastattelussa muutama viikko sitten Markku totesi:

– Tietysti kultaista kruunua tavoitellaan, mutta varmaa on kuitenkin, että heti juhannuksen jälkeen alkavat Umpitunnelin lauluillat Torniossa.  Se on jo 17.vuosi.

Seuraava vaihe Susannalla ja Markulla matkalla Seinäjoen Tangomarkkinoiden loppukilpailuun  on finaalin karsinta, joka käydään  Tampereella lauantaina 13.6. Kilpailu  tulee suorana lähetyksenä alkaen klo 21.00 niin  Yle TV1:stä kuin Radio Suomestakin. Nyt valituista 8 nais- ja 8 mieskilpailijasta, molemmista karsiutuu vielä kaksi laulajaa.

Turun semifinaaliin eli tangomaratoniin osallistuivat myös hyvin nettiäänestyksessä menestyneet Mika Jefremoff Torniosta ja Maj-Lis Erola Rovaniemeltä, mutta he eivät päässeet jatkoon.

NAISET (aakkosjärjestyksessä):
Heikki Susanna, 41, Espoo
Laine Raisa, 41, Helsinki
Mielonen Linda, 29, Helsinki
Piippo Virpi, 48, Tavastkenkä
Pitkänen Tiina, 37, Kello
Venho Piritta, 38, Rauma
Vikman Erika, 22, Tampere
Åkerman Nina, 37, Tampere

MIEHET (aakkosjärjestyksessä):
Enroth Benjamin, 25, Tampere
Hautaluoma Juha, 33, Laihia
Jussila Kalle, 54, Kaukalampi
Ketola Markku, 49, Mariehamn
Luttinen Visa, 43, Helsinki
Rafael Rami, 34, Laitila
Samuli Aki, 32, Villähde
Vilkkinen Jere, 40, Nousianen