Lappilaisen blueskurkon SLIM BUTLERIN kakkoslevy viittä vaille valmis
JarmoPuhakkaVeePeeSalmi

SLIM BUTLER (kuva: VeePee Salmi)

Helsinkiläistynyt rovaniemeläismuusikko Jarmo Puhakka alias Slim Butler hakee blueshenkisiä mesenaatteja uuden albuminsa loppuun saattamiseksi. Artistin tuore pitkäsoitto Bad Intention on tarkoitus rahoittaa joukkorahoituksen avulla ja julkaista jo tulevan kesän aikana.

Kampanjaan voi osallistua kuukauden ajan lauantaista 23.4. alkaen osoitteessa Mesenaatti.me.

– Levytysprojektin viimeistelyyn tarvitaan vähintään 3500 euroa. Se mahdollistaisi albumin miksauksen ja masteroinnin, kansien suunnittelun sekä cd:n painatuksen ja julkaisun, Puhakka kertoo.

Tavoitteena on 6000 euron summa. Mikäli se toteutuu levystä julkaistaan  myös 500 kappaleen rajoitettu vinyylipainos avattavine kansineen.

-Kaikki levylle päätyvä musiikki on jo niinsanotusti purkissa ja loput palikat asettuvat paikoilleen kriittisessä miksaus- ja masterointivaiheessa. Levyn kannet ovat myös kiihkeässä luomisvaiheessa, joitten suunnittelusta vastaa AD Lasse Katainen, jonka vahva kynänjälki on tullut bluesin ystäville tutuksi muun muassa Roots´n River Blues-festivaalin julistetaiteesta, Puhakka jatkaa.

Debyyttialbumi Inner Blues herätti ilmestyessään heinäkuussa 2012 laajaa kiinnostusta eri puolilla maailmaa. Kotimaassa levy voitti vuoden parhaan kotimaisen bluesjulkaisun tittelin kahdessa arvostetuimmassa valtakunnallisessa äänestyksessä, Blues Newsissä ja Yle Radio Suomen Bluesministerissä.

Ensimmäisen levyn menestyksen rohkaisemana Puhakka pyysi luottomuusikkonsa studioon työstämään uusia sävellyksiä. Niin tuore materiaali kuin debyyttikin tehtiin lähes kokonaan rovaniemeläisten muusikoiden voimin.

Amerikkalaiset muusikkoystävät, Tad Robinson ja Andrew Black lainasivat loistavat laulunlahjansa tallenteelle. Molemmat herrat tulkitsevat neljä kappaletta ja Slim itse vastaa nimikappaleen lauluosuuksista.

Pahaenteisesti nimetyn Bad Intention-levyn pohjat päätyivät perinteiselle analoginauhalle Villa Willamossa Rovaniemellä ja jälkiäänityksiä tehtiin Suomessa ja USA:ssa. Onnistuneiden studiosessioiden ja pitkän puurtamisen jälkeen lopputulos on nyt kaikkien ulottuvilla, lähes.

Bluesin ystävät voivat tukea lappilaisen musiikin maailmalle saattamista pienelläkin summalla. Mikäli rahoitusprojekti ei tukijoiden puutteessa toteudu, mesenaatti saa sijoituksensa takaisin.