LASSE KATAISEN ideasta syntynyt ROPS’N ROLL raikaa tänään Rovaniemellä!
” Upea kitarasoolo oli Albert Järvisen  yksi viimeisistä studionauhoituksista…”
lassekatainen1

RoPS-fani Lasse Katainen tunnetaan Joulumaa-kuvista, mutta myös muun muassa Roots’n River Blues-julisteistaan (kuva: www.sydan.fi)

Tänään Rovaniemen keskuskentällä  vietetään Rovaniemen Palloseuran  hopeamitalijuhlia  kello 18.00 – 20.00.

Paikalla ovat, yllätysesiintyjien lisäksi, ainakin  mitalijoukkueen pelaajat, joulupukki ja rokkibändi Laskuteline, joka saa kunnian vetää joukkueen  jo klassisen kannustuslaulun RoPS`n Roll vuodelta 1990, jonka alkuperäinen esittäjä oli Kojo. 

Nykyään Vantaalla vaikuttava, yli 50 vuotta Rovaniemellä asunut, muun muassa Lapin Kansassa työskennellyt  graafikko Lasse Katainen on laulun  isä. Hän kertoo sen synnystä ja hauskoista alkuvaiheista.

” RoPS oli täyttänyt juuri merkkivuosia. Elettiin vuotta 1990, jolloin seuran perustamisesta oli kulunut 40 vuotta. Kuulin markkinointimies Jouko Kiistalalta, että RoPS:n silloinen puheenjohtaja Ale Kuntola  oli työstämässä paikallisen mieskuoron kanssa seuralle tunnuslaulua. Idea kuulosti mielestäni vanhanaikaiselta, eikä ollut ajan henkeen sopiva. Pohdin asiaa ja minulle syntyi idea tunnusbiisin nimeksi; ROPS’N ROLL !

LasseKatainenRodos

Kaverukset Lasse ja Ahti Rodoksella 1990 paikallisen Boratin kanssa

Toimistossamme oli töissä skotti  David Coull, jonka kanssa yritimme saada biisille säveloikeuksia Gary Glitterin  Rock and Roll -kappaleeseen, sanottajasta ei vielä ollut tietoa. Tuolloin kerroin ideasta ystävälleni toimittaja Ahti Pohjalaiselle, joka innostui myös aiheesta. Hänellä oli Timo Kojon yhteystiedot ja hän pyysi biisin työstämisestä artistilta tarjousta.

Kojo oli myös innostunut ja ryhtyi pian työstämään Rops’n Rollia keräämänsä muusikkokatraan kanssa. Myöhemmin historian lehdille jäi tieto, että RoPS’n Rollin upea kitarasoolo oli Albert Järvisen  yksi viimeisistä studionauhoituksista. Muistan, että demoversiossa oli myös huikea pianosoolo, jota jostakin syystä lyhennettiin. Pianistina oli Hillel Tokazier.

Levyn toiselle puolelle tuli muuten silloisen RoPS-pelaajan, Malcolm ”Mälli” Dunkleyn säveltämä, sanoittama ja laulama  So cold-balladi.

ENSIESITYS

Ennen RoPS:n päättäjien  virallista hyväksyntää, sain biisistä demoversion. Ehdoton kielto oli, ettei sitä  saanut missään nimessä soittaa julkisesti.

lassekatainenrops

Poron voimalla Malcolm Dunkley, Kojo ja Steven Polack Kemissä

Minulla ja Davidilla oli tuolloin messureissu Tromssaan ja David nauhoitti  matkamusiikiksi RoPS’n Rollia koko C-kasetin molemmin puolin täyteen. Kuuntelimme biisiä yhteen menoon noin 7-8 tuntia matkalla Tromssaan.

Messupäivän  jälkeen istuimme  iltaa hotellimme yökerhossa, jossa oli lisäksemme paljon japanilaisia. Paikan englantilainen tiskijukka ei saanut kappalevalinnoillaan väkeä millään parketille. Illan vanhetessa, muutaman drinkin jälkeen soittokielto unohtui ja pyysin Davidiä viemään RoPS’n Rollin DJ:lle.

DJ  kuitenkin kieltäytyi, jolloin skottiveri kiehahti ja David  haki paikalle hotellin johtajan, jolle hän selvitti ”ettei tiskijukkanne suostu esittämään Rovaniemen tunnusbiisiä”.

Hotellinjohtajan painostuksesta DJ laittoi RoPS’n Rollin soimaan ja  samalla parketti täyttyi hullaantuneista japanilaisesta, joiden kanssa David ja minä todistettiin RoPS’n Rollin ensimmäinen julkinen esitys.

ROPS VIDEOLLE

TV2 oli kiinnostunut tuottamaan biisistä ”musiikkivideon” Maailmankisat-ohjelmaansa. Kojoa  ja RoPS:n joukkuetta oli kuitenkin hankala saada kuvauksia varten yhtä aikaa kasaan.  Joukkueella on biisissä taustakuoron rooli.

Jossakin vaiheessa järjestyi yhteistä aikaa, kun RoPS:n joukkue oli bussimatkalla kohti etelää ja Kojo oli tulossa keikoille kohti tuntureita.

Kuvauspaikaksi sovittiin Kemin kaupunginteatteri. Olimme Pohjalaisen Ahdin  kanssa paikalla seuraamassa kuvauksia. Vanha konkari Kojo kokemuksellaan osasi kyllä esiintyä, mutta joukkue seisoi taustalla kuin suolapatsaat. Sitten keksimme. Pyysimme RoPS:n joukkueenjohtajaa hakemaan bussista säkillisen jalkapalloja ja aloimme Ahtin kansaa pommittamaan pelaajia palloilla, jonka jälkeen syntyi RoPS-kööriinkin elämää.”