Kesän lämpimin päivä TornioHaaparannassa. Vaikka monelle riitti varmasti kesämökin terassi ja naapurimökiltä kantautuva haitarinsoitto, onneksi ilahduttavan moni hakeutui myös rajan musiikkirientoihin.
Sääskisafari Tarja Ylitalon johdolla, comebackin tehneen Pikirockin maratonikonsertti, nykyisten ja 1980-luvun entisten nuorten rokkia sekaisin ja vielä vanhemmille nostalgian nälkään Uriah Heep-legenda Lee Kerslake.
Valintoja täytyi tehdä. Ennen Uriah Heep-rumpalin keikkaa piipahdin kuuntelemassa Pikirockissa Zacharius Carls Groupia, jonka vahvaa paluuta tänä vuonna tervehtii ilolla ja uutta levyä odottaa jännityksellä, etenkin kun sillä kuullaan Ossian Marttalan duetto kesäkaunokki Johanna Kurkelan kanssa.
Viime vuoden lopussa tuli tsekattua Uriah Heepin ainoan alkuperäisjäsenen Mick Boxin vetämä yhtye Rovaniemellä ja pienoinen pettymyshän se oli. Liian vähän 1970-luvun klassikoita, kova volyymi ja Lappi-Areenan kolkko soundi.
Lee Kerslake
Haaparannan ravintola Pondessa oli vieraisilla Uriah Heepin kulta-ajan rumpali Lee Kerslake. Hän oli liikkeellä ruotsalaislaulaja Stefan Berggrenin kanssa, jonka kanssa julkaisi viime vuonna hienon classic rock- albumin The Sun Has Gone Hazy.
En ollut kuitenkaan pettynyt, kun keikka aloitettiin Uriah Heepin Stealin-biisillä (Take me across the water…) ja samaa rataa jatkettiin. Nyt saatiin täysi laidallinen klassikkokamaa ja vain pari poimintaa Leen ja Stefanin kimppalevyltä, muun muassa UH-kuosiin hyvin sopiva Super sonic dream.
Leen ja Stefanin kanssa Haaparannan keikalla soittivat kalixlaismuusikot Thomas Jakobsson (kitara), Roger Riström (koskettimet) ja Erik Tornberg (basso).
Vaikka Lee oli takonut jo yhden keikan Flakasandin Rock & Blues-festivaaleilla Morjärvissä, iloinen 68-vuotias rumpukolossi jaksoi. Reumasäryistä ja diabeteksesta huolimatta, joiden vuoksi jätti säännöllisen maailman kiertämisen, hän oli edelleen iskussa. Työskentely ei ehkä ollut kymmenminuuttisessa rumpusoolossa yhtä elohiirimäistä kuin Gene Krupalla, mutta selvästi hänen soitossaan yhdistyi isojen orkestereiden svengi ja hänen suuresti ihailemansa Led Zeppelin-rumpali John Bonhamin soitto, jonka hän myös mainitsi nimeltä.
Oli hienoa, että keikka oli päätetty järjestää Ponden sisätiloissa sadeuhan vuoksi, eikä rakentaa ulkolavaa. Intiimiys teki keikasta erityisen. Puheyhteys yleisöön syntyi ja pienet mokat ja källit kanssamuusikoille tekivät keikasta inhimillisen. Täytyy myöntää, että nautin tästä Rovaniemen keikkaa paljon enemmän ja musiikki vei ajatukset punaiseen volkkaariin ja vuoden-72 Ruisrock-reissuun.
Stefan Berggren
Thomas Jakobsson
Stefan Berggren osoitti olevansa loistava laulaja. Tulkinnat järkäleistä July Morning ja Sunrise toimivat. Paikoin hän toi mieleen häivähdyksen David Byronista, jonkamoista ääntä ei tosin toista ole, eikä tule.
Easy livin kuultiin kahteen kertaan. Setissä olivat mukana myös Rainbow deamon, Look at yourself ja ylimääräisenä Lady in black, joka laulettiin yhdessä.
Ulkopuolelta Uriah Heep-laulukirjan lainattiin Spencer Davies Groupin Gimme some lovin vuodelta 1966.