Metallilegenda ACCEPT syyskuussa Tornioon
accept

ACCEPT

Heavymetallin raskaisiin kivijalkoihin lukeutuva saksalainen Accept keikkailee Suomessa syyskuun lopulla.

Yhtye juhlistaa heinäkuussa ilmestyvää Blind Rage-albumia neljällä esiintymisellä ja pohjoisin paikkakunta on Tornio ja tapahtumakeskus Toranda 26.syyskuuta. Muut paikkakunnat ovat Helsinki, Tampere ja Seinäjoki.

Accept on yksi menestyneimpiä eurooppalaisia heavybändejä yli 17 miljoonalla myydyllä albumilla.

Jo 1970-luvulla perustetun ja 80-luvulla valtavan suosituksi nousseen Acceptin viime vuosien livekuntoa on kehuttu kovasti ja yhtyeen tanakat heavyriffittelyt pääsevätkin juuri livenä vahvasti oikeuksiinsa. Bändin sisäinen kemia toimii niin lavalla kuin levylläkin.

Blind Rage on Acceptin kolmas 2010-luvulla julkaistu pitkäsoitto. Edelliset albumit Stalingrad ja Blood Of The Nations nappasivat yhtyeen uran tähän mennessä korkeimmat listasijoitukset.

Yhtye toimii kokoonpanossa: Mark Tornillo (laulu), Wolff Hoffman (kitara), Peter Baltes (basso), Herman Frank (kitara) ja Stefan Schwartzmann (rummut).

Accept-konsertin liput tulivat myyntiin tänään 17.4. klo 10.00.

Toranda, Tornio, pe 26.9.2014.

Ovet: 19.00. Ikäraja: S / K-18

Liput: Ennakkoon alkaen 37,50€, ovelta 40€. Ennakot:

 www.tiketti.fi, www.lippupalvelu.fi