Mike Westhues (1949-2013) R.I.P.

LAULUJA ELÄMÄN SYRJÄPOLUILTA

 Suomeen palanneen karismaattisen raspikurkun Mike Westhuesin (61) sydän sykkii pienille ihmisille ja heidän pienille tarinoilleen. Hän laulaa sekä murheellisia lauluja kovan elämän päähänpotkimista, että kertoo hauskoja juttuja nuhruisten kapakoiden sivupöydistä. Kaikesta siitä, mitä hän on reissuillaan kuullut ja kokenut.

Mike kuulostaa ikäiseltään. Hän ei ole trenditietoinen lauluntekijä, vaan perinteenjatkaja samalla tapaa kuin joku J.J.Cale, Bob Dylan, Tom Waits tai Tony Joe White. Hänen karheat laulut tulevat Amerikan raitilta ja niiden perusta on countryssa ja bluesissa.

Hän haluaa pysyä kuitenkin visusti sivussa rootsmusiikin keskitieltä, jota hän pitää nykyään hajuttomana ja mauttomana, bisneksen pilaamana.

– Hank Williams olisi varmaan saanut sydänkohtauksen, jos olisi kuullut, mitä esimerkiksi Nashville kauppaa nykyään country-nimikkeen alla, Mike tuhahtaa.

Vuosina 1923- 1953 elänyt legenda Hank Williams kuuluu Westhuesin suosikkeihin ylitse muiden, mutta on muitakin.

– Bob Dylan on myös kerrassaan nerokas lauluntekijä, jonka pitäisi olla jokaisen sankari. Samaan joukkoon lasken myös Woody Guthrien, Otis Gibbsin ja Townes Van Zandtin. Lisäksi rakastan J.J. Calen ja Guy Clarkin lauluja. Mulle he ovat varmasti kaksi tärkeintä ihmistä, jotka olen myös tavannut musiikkibisneksessä.

Suomeen oman tiensä kulkija Mike Westhues palasi toistamiseen seitsemän vuotta sitten. Vaikka veri vetää keikkamiestä tien päälle, ikä tekee tehtävänsä ja levottoman maailmankiertäjänkin on rauhoituttava.

– Vaimo sanoi, että on aika palata kotiin. Oli uskottava ja tässä sitä taas ollaan, Mike naurahtaa.

Hän ehti olla poissa Suomesta 25 vuotta ja kertoo kaivanneensa tuona aikana eniten täkäläistä lenkkimakkaraa!!! Toisen tulemisensa myötä, Mikelta on ilmestynyt jo kaksi sähköistä levyä Shades Of Blue & Dumbflakes For Breakfast ja kolmatta hän alkaa tehdä loppukesästä. Sen nimi tulee olemaan Old Eagle Eye. Sen tuottaa Humble House recordsille Masa Vallius, joka oli suitsissa myös Miken tuoreimmalla kiekolla.

Ensimmäisen kerran Mike saapui Suomeen vuonna 1971 ja syy oli klassinen. Hän oli rakastunut suomalaiseen naiseen, jonka kanssa on ollut nyt naimisissa 39 vuotta!

– Olin tavannut leidini vuotta aiemmin kotona Indianapoliksessa, Indianassa.Tulin ensisijassa hänen vuoksi, mutta myös uteliaisuudesta ja Vietnamin tilanne oli yksi tekijä. En halunnut lähteä sotimaan.

Amerikassa yliopistossa psykologiaa opiskellut Westhues oli heittäytynyt katusoittajaksi ja hän esitti kitaransa kanssa omien laulujen ohessa Dylania, Guthrieta, Paxtonia ja Hopkinsia.

Mike myöntää tulleensa Suomeen oikeaan aikaan, sillä 1970-luvun alussa suomalaisessa kevyessä musiikissa tapahtui vallankumous ja kaikki kukat alkoivat kukkia.

– Suomi oli taivas musiikilliselle luovuudelle. Oli kaikki nuo loistavat bändit Tasavallan Presidenti, Wigwam, Piirpauke ja paljon muita. Olen tuntenut itseni onnekkaaksi, että olen saanut elää tuon ajan Suomessa, Mike myöntää.

Kaikki kävi häneltä helposti muutenkin, niin soittokumppanien löytyminen kuin levyttämään pääsykin.

– Vanhan kuppila oli silloin muusikkojen paratiisi ja Dave Lindholm oli ensimmäinen soittaja, johon tutustuin. Hänen ja Tom Kuchkan kanssa perustettiin New Morning Train- trio, joka esitti laulujani. Kun setti toimi, menin EMI:lle kysymään levytyksestä. Chrisse Johansson sanoi why not ja 14 tunnissa purkitettiin albumi. Sain tehdä akustista folkmusiikkia, jota kukaan ei tehnyt Suomessa siihen aikaan. Se oli jännittävintä aikaa, jota olen koskaan elänyt.

Noita New Morning Train-levyn kappaleita kuultiin muun muassa ensimmäisessä Oulun Kuusrockissa 1973 ja Mike kiersi ahkerasti keikkailemassa myös maailmalla. Ruotsiin hän jumittui pariksi vuodeksi, kunnes palasi takaisin Suomeen.

– Ruotsissa minulla oli bändi nimeltä Yellow Dog. Olin kirjoittanut 20 laulua ja tehnyt siellä demoja Alan Camden-nimisen hepun kanssa. Suomeen palattua marssin laulujeni kanssa Love recordsin Kim Kuusen luo, joka Atte Blomin kanssa otti minut yhtiönsä suojiin.

Westhues ehti tehdä Lovelle albumit A man name A Jones (1976) & Goodbye Rosalita(1978) ja sai työskennellä Suomen ykkösnimien kanssa, joista hän muistaa muun muassa Albert Järvisen, Pekka Pöyryn, Hessu Hiekkalan, Ronnie Österbergin ja Rekku Rechardtin.

Kaikki näytti hyvältä. Mike teki biisejä myös muille artisteille, Vanhalle Isännälle, Eeron Raittisen Ballille ja Wigwamin Jim Pembrokelle, mutta yhtäkkiä hän häipyii vaimonsa ja poikansa kanssa Jenkkeihin.

– Siihen aikaan halusin kokea uutta, mutta takaisin muutto Indianapolikseen johtui kyllä bisnesdiilistä, jonka tein Loven kanssa. He tekivät konkurssin ja kaikkea muuta paskamaista tapahtui.

Siitä huolimatta Mike Westhues pitää yhteyttä edelleen muusikoihin, joiden kanssa soitti 1970-luvulla. Uudet eivät ole heitä syrjäyttäneet.

– Harvennusta joukoissa on tapahtunut, mutta parhaiten yhteyttä pidetään Jim Pembroken kanssa. Ollaan ystäviä ja musiikillisia hengenheimolaisia. Hän asuu Kansas Cityssä ja vuonna 2001 tehtiin Jenkeissä jopa cd, Ain’t No Money In Love kimpassa. Se oli hyvin mielenkiintoinen projekti. Laulettiin ja kirjoitettiin useimmat kappaleet yhdessä ja Jim soitti koskettimia.

 ~
Kiitos torniolaisen Eskelisen pariskunnan, Katin & Arin, että hommasivat Miken esiintymään musiikkibaari Blues Stationille  22.5.2010, sillä sen tiimoilta minulle järjestyi mahdollisuus tehdä tämä haastattelu tästä sympaattisesta herrasmiehestä.