Archie: Missä Lappi-elokuvien oikea Lappi?

Kun on katsonut Antti Jokisen Lapin sotaan liittyvän rakkauselokuvan Kätilön ja Jalmari Helanderin kansainvälisen toimintaseikkailun Big Gamen trailerit, ei voi muuta kuin ihmetellä, Lappi on milloin Liettua, Pohjois-Norja tai Alpit.

Katilo

Krista Kosonen (kuva:SolarFilms)

Onko  Teppo Airaksisen ohjaama Napapiirin sankarit, osa 2, ainoa suomalaiselokuva tänä vuonna, jossa nähdään  aitoja Lapin maisemia?

Lappi-elokuvista oikea Lappi on häviämässä. Elokuvantekijät sanovat suurimmaksi syyksi vuodesta toiseen, että Suomessa ja Lapissa kaikki on kallista, mutta miksei kukaan yritä ratkaista ongelmaa?

Rovaniemeläissyntyisen Katja Ketun romaaniin pohjautuva Kätilö on tarina Lapin sodasta, mutta ennen kaikkea se on rakkauselokuva. Kätilö Helena (Krista Kosonen) rakastuu palavasti saksalais-suomalaiseen SS-upseeriin. Elokuvaa on kuvattu Liettuassa ja Pohjois-Norjassa ja osin Suomen Lapissa, mutta kuinka paljon?

Ohjaaja Jokinen sanoi eräässä haastattelussa, että Liettuasta löytyi samannäköistä maisemaa  halvemmalla kuin Lapista. Myös tunturimaisemia?BigGame

Jalmari Helanderin Big Game-elokuvan tarinan mukaan  Air Force One on  kuljettamassa  Amerikan presidenttiä (Samuel L. Jackson) valtiovierailulle, kun matka keskeytyy Suomen ilmatilassa ja  kone pudotetaan Lappiin. Vaikka elokuva on fiktiivinen, miksei elokuvassa puhuta rehellisesti vain Alpeista?

Eikö Big Game tee pelkkää hallaa Lapille? Jos joku innostuu elokuvan perusteella lähtemään Suomeen ihastelemaan pohjoisen maisemia, hänhän tulee petetyksi, kun ei löydäkkään täältä tuuheapuisia vuoria?

Ainahan elokuvia on kuvattu milloin missäkin, ja aivan sama, missä jotkut pientuotannot tehdään, mutta kun Lappikin on olemassa ja Kätilö ja Big Game varmasti keräävät runsaasti katselijoita, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

archieEnsi-illat: Big Game 25.3, Kätilö 4.9, Napapiirin sankarit, osa 2, 9.10.