ÄÄNESTÄ 400-vuotiaalle Torniolle oma laulu!

Tornion kaupunki järjesti yhdessä Pop & Jazz Konservatorio Lappian kanssa sävellys- ja sanoituskilpailun, johon lähetettiin kaikkiaan 32 laulua, joista kuuntelija- ja amattilaisraati on valinnut nyt kolme mielestään parasta. Kappaleet ovat nimeltään Kaduilla Tornion, Kotikaupunkini ja Tornion tahto, joista yleisö voi äänestää Torniolle 400-vuotisjuhlavuoden kunniaksi oman laulun. Äänestysaikaa on 2. toukokuuta asti ja äänestää voit  TÄÄLLÄ… Lue lisää

ROKU ROUSU & The I.O.N.S., moosekset kymmenen vuotta myöhemmin

Torniosta maailmalle lehahtanut viisikko Moses Hazy (2004-2011) , kerran rokkiläpyskä Rumban toimesta, Suomen parhaaksi livebändiksiksikin valittu, ympäri maailmaa Kiinat ja Kanadat kiertänyt menokone tekee paluun nyt trio-muodossa nimellä Roku Rousu & The I.O.N.S. – Vanhat ystävykset, mutta uudet kujeet. Palattiin yhteen puolivahingossa. Musa alkoi tapahtua kuin itsestään, sinkoilla friikkirokkailusta folk-balladeihin ja power poppailusta psykedelian syvyyksiin,… Lue lisää

CMX on NELJÄN VUOSISADAN TORNIOLAINEN MUSIIKKIVIIHDYTTÄJÄ

Ylivoimaisesti menestynein torniolaisbändi kautta aikain eli  CMX otti omansa ja voitti Neljän Vuosisadan Torniolainen Musiikkiviihdyttäjä-äänestyksen. Väylän Pyörre Musiikkiuutisten ja Tornion kaupungin masinoimassa kisassa kuuden viikon aikana annettiin yli tuhat ääntä ja CMX:n laariin niistä satoi tasaiseen tahtiin 144. Vuonna 1985 rajakaupungissa perustettu yhtye on kasvanut yhdeksi Suomirockin suurista ja kolmekymmentä vuotta sen ytimen on muodostanut… Lue lisää

Ánnámáretin kuvitteellinen tunturimatka

Saamelaismuusikko Utsjoelta  Ánnámáret alias Anna Näkkäläjärvi-Länsman julkaisee kolmannen levynsä  Nieguid duovdagat (Dreamscapes), jonka musiikki vie yleisönsä kuvitteellisille tuntureille. Kokonaisuus ammentaa sekä rikkaasta joikuperinteestä että elävästä Saamenmaan kulttuurista, luonnosta ja arjesta, kuljettaen kokijansa voimakkaan kokemuksellisiin maailmoihin. Nämä ainekset saavat tässä ajassa soivan ja resonoivan muodon, joka ilmentää juurien etsimistä ja perinteen elvyttämistä sen hyviä ja vaikeampia puolia… Lue lisää

GÁJANAKSEN debyyttialbumi Čihkkojuvvon julkaistaan Saamelaisten kansallispäivänä!

Gájanaksen debyyttialbumi Čihkkojuvvon (Hidden) julkaistaan Saamelaisten kansallispäivänä 6. helmikuuta. Yhtyeen musiikissa kaikuu saamelainen perinne, joka kohtaa nykyhetken värikkäänä yhteensulautumisena. Gájanaksen musiikissa voi kuulla vuoropuhelua perinteisen ja modernin saamelaismusiikin välillä. Lisäksi siinä korostuu alkuperäiskansan vahva yhteys luontoon. Eri tyylit yhdistyvät luoden jotain uutta ja uniikkia. Gájanas, suomeksi kaiku, on raikas yhdistelmä runsasta musiikillista kudosta, äänimaisemaaa,  josta voi kuulla… Lue lisää

Kommentti: Hyvästien jättö on vaikeaa

Kun vanha Johnny Cash otti esiin kitaransa ja lauloi, hän tiesi, että kuolema oli kulman takana, eikä hän sitä pelännyt. Syntyi maagista musiikin tulkintaa tummista varjoista kuten Hurt. Suomessa Vesa-Matti Loiri teki samalla pieteetillä Ivalo-levynsä. Tuli tunne, että saappaat olivat maan multaa puolillaan. Onneksi hän on saanut sen jälkeen lisää elinvoimaa ja taas uusi levy… Lue lisää

Uutuuskirjassa TORSTEN BRANDERIN elämää Torniosta suurlaulajien jalanjäljille

Torniolaislähtöinen Torsten Brander on pannut elämänsä kirjoihin ja kansiin. Aiemmin hän on kirjoittanut puolentusinaa teosta; suvustaan, äidistään ja ennenmuuta klassisen laulun mestarista Beniamino Giglistä, jonka parhaana asiantuntijana, giglianona, maailmassa hänet tunnetaan. Legendaarinen urheilutoimittaja Matti Hannus kirjoitti kolme vuotta sitten Juoksija-lehdessä :” Elämä ei ole aina oikeudenmukainen. Kohtalo tekee siirtojaan. Torstenin tarinassa kävi niin, että Tornion… Lue lisää