Pellolaisrokkarin Shades Of Nowhere matkalla maineeseen

Shades Of Nowhere on laulaja-lauluntekijä Jarno  Hiltusen  bändi. Hän on johtanut sitä vuodesta 2005 asti, jolloin muutti Pellosta etelään opiskelemaan.

SHADES OF NOWHERE – Arska Toivonen (vas.), Jarno Hiltunen, Tuomas Riihimäki, Antti Kallio, Timo Vesterinen ja Riina Tuulia

8. helmikuuta julkaistavaa yhtyeen albumia Nowhere Town kuunnellessa, ihmettelee, miksei Shades Of Nowhere ole jo vihreällä oksalla. Nykyisin Turkua kotipaikkanaan pitävän bändin tapa poimia rockvaikutteita sieltä täältä kuulostaa uudelta ja raikkaalta.

Levy sisältää Bruce Springsteenin kaiken peliin laittavaa rokkausta, Thin Lizzyn irkkujyystöä ja Ramopunkremellystä. Lisämausteensa soppaan antaa myös Jarnon rinnalla laulava naisääni Riina Tuulia ja Hammond-urkujen maaginen sointi, josta vastaa muoniolaislähtöinen Tuomas Riihimäki.

 Nowhere Town,  kerroppa  lisää pitkäsoitosta, Jarno ?

– Tavallaan se on toinen virallinen albumimme. Ensimmäinen oli, Anthems For The End, joka julkaistiin pari vuotta sitten, mutta sen jälkeen bändin kokoonpano on vaihtunut lähes täysin. Jäljellä vanhasta kokoonpanosta on itseni lisäksi vain rumpalimme Arska Toivonen.

– Albumin julkaisee turkulainen levy-yhtiö, V.R. Label Finland ja jakelijana toimii Playground Music.

– Ensi kuussa saadaan myyntiin myös paljon muitakin uusia tuotteita aina iPhone-kuorista stringeihin!

Nowhere Town- levyn kansi ei viestitä, autioituneista taloista Lapissa, vaan jossain muualla?

– Uuden levyn biiseissä on tietynlaista Amerikan meininkiä ja se näkyy  kansikuvassakin. Se on otettu  Mojaven aavikolla.

– Meidän vaikutteet tulevat suurimmaksi osaksi juuri rapakon takaa. Lappilaisuus kuuluu livemeiningissä toivottavasti annoksena pohjoista hulluutta ja meidän biiseissä tärkeä elementti on pieni melankolian siemen. Joku fiksu onkin sanonut meidän musiikissa olevan positiivista melankoliaa, mikä on ihan hauska kuvaus. Elämä näyttää persettä, mutta periksi ei anneta!

Kuinka paljon ehdit keikkailla Pello-vuosinasi?

– Lapissa kiersin ennen muuttoa Slow Motion-yhtyeen kanssa. Muutamia Shades of Nowheren ensimmäisen demolevyn biisejä soitettiin jo sen keikoilla.

– Kitaraa aloittelin soittamaan 8. luokalla, ja samalla perustettiin myös ensimmäiset bändit kavereiden kanssa. Eka keikka soitettiin Ruotsin puolella Övertorneålla Sääskirockissa.

 Vaikka teitä ei pohjoisessa tunnetakkaan, teillä täytyy olla yleisöpohjaa?

– Faneja on kertynyt mukavasti lapsista vanhempiin ihmisiin asti. Yksi kovimmista  on ottanut jopa Shades of Nowhere -tatuoinnin.

 – Monet bändit tuntuvat keskittyvän ainoastaan soittamaan kotipaikkakunnalla. Aina on helppo soittaa kavereille, mutta meillä ainakin tuntuu usein olevan paras meininki jossain mahdollisimman kaukana Turusta.  Me ollaankin pyritty kiertämään ympäri Suomea myös ne pienemmät paikkakunnat läpi, mikä on äärimmäisen tärkeää pohjatyötä tulevaisuutta ajatellen. Ensi kesäksi olisi komeaa päästä myös Lapin rundille, sillä siellä päin ei olla vielä oltu keikalla!

Shades Of Nowhere-bändillä on pitkä tie kuljettuna, mutta mitä odotatte huomiselta?

– Paljon keikkoja ympäri Suomea ja myös ulkomailla, ja sitä kautta kasvattaa suosiota koko ajan. Tietysti olisi hienoa jos biisit alkaisivat soida radiossa ja sitä kautta saisi myös lisää yleisöä.

Suomihan pursuaa tänä päivänä kilpailuja, oletko tai oletteko ajatelleet kokeilla pikavoittoa sitä kautta?

-Kyllähän noilla kisoilla on suuri promoarvo, mutta niistä saa helposti sen leiman otsaansa. Kukapa haluaisi tulla muistetuksi esimerkiksi yhden sinkun julkaisseena Idols-tähtenä.

– Lisäksi suurilta lavoilta on aina kova pudotus trubaduurikeikoille pikkubaareihin. Uskon että kestävämmän uran saa aikaiseksi pitkäjänteisellä työllä kuin ”tähdeksi yhdessä yössä” -tyyppisellä ajattelulla.

– Ehkäpä suosiotakin osaa arvostaa enemmän kun sen eteen on tehnyt kovaa työtä.