Rockabillypaukku Matchbox Haaparannalle

ClassicHapis1

Brittiläinen Matchbox nähdään Haaparannan Classic MotorMeetissä 13. heinäkuuta. Yhtye muistetaan parhaiten vuoden 1979  hitistään Rockabilly rebel, jonka kaikki alkuperäisesittäjät ovat mukana eli Graham Fenton, Steve Bloomfield, Gordon Scott, Fred Poke  ja Jimmy Redhead.

Kaikkiaan Matchboxin levyjä on myyty maailmalla yli viisi miljoonaa ja Rockabilly rebelin lisäksi sinkuista listoille ovat nousseet ympäri Euroopan  myös Midnight dynamos, Buzz buzz, When you ask about love ja Over the rainbow.

Tuolloin Matchbox upposi töyhtötukkaväen lisäksi myös kansan syviin riveihin. Se nosti rockabillyn marginaalista sekoittamalla alunperin 1950-luvun Amerikan etelävaltioiden musiikkiin aineksia popista ja countrysta.

Suomessa ja Ruotsissa yhtye on keikkaillut menestyksekkäästi viime vuosinakin ja vihdoin 2012 kovan kysynnän  ansiosta Cherry Red Records julkaisi, Suomessakin kullatut, Matchboxin kolme ensimmäistä albumia CD-muodossa

Eikä Matchboxin nykyisessä livekunnossakaan ole valittamista,roots-asiantuntija Pete Hoppulan mukaan:” Vaikka Rockabilly rebel-kausi tulee aina leimaamaan Matcboxin tekemisiä tietynlaisena kirosanana, täytyy tunnustaa, että vielä tänäänkin Graham Fentonin lauluääni on yksi brittirock`n`roll-revivalin parhaimpia ja Steve Bloomfield on vastaavasti tämän genren yksi taitavimmista ja monipuolisimmista kitaristeista.”

Rajalla Matchbox vieraili ensimmäisen kerran tammikuussa 2008, Umpitunnelin Kaamosrock II:ssa. Haaparannalla brittiyhtyeen lisäksi, MotorMeetissä musiikkiviihteestä huolehtivat  Krantz & Krantz ja Rosvo Rockers.  http://www.classicmotormeet.se/