ROKU ROUSU & The I.O.N.S., moosekset kymmenen vuotta myöhemmin

Torniosta maailmalle lehahtanut viisikko Moses Hazy (2004-2011) , kerran rokkiläpyskä Rumban toimesta, Suomen parhaaksi livebändiksiksikin valittu, ympäri maailmaa Kiinat ja Kanadat kiertänyt menokone tekee paluun nyt trio-muodossa nimellä Roku Rousu & The I.O.N.S.

– Vanhat ystävykset, mutta uudet kujeet. Palattiin yhteen puolivahingossa. Musa alkoi tapahtua kuin itsestään, sinkoilla friikkirokkailusta folk-balladeihin ja power poppailusta psykedelian syvyyksiin, kuvaa yhtyeen syntyä  laulava kitaristi Roku, jonka lisäksi mukana ovat  basisti Mikko Siven ja rumpali & kosketinsoittaja Joo  Karjalainen.

Kaikki sai alkunsa  alkuvuodesta 2020, kun kymmenien bändien marinoima Roku vihdoin alkoi työstää soololevyään, mielikuvitusbändi mielessään. Pikkuhiljaa yksin yhdessä yrittämisen ja kompuroinnin jälkeen Rokulle homma realisoitui ja tarvittiin little help from my friends.

-Keitos muhi koronavuoden ja alkoi kiehua yli reunojen ja ensimmäiseksi näytteeksi valikoitui countryrock City Jesus. Se on pala meidän yhteistä menneisyyttä, joka yhtäaikaa sekä kumartaa, että pyllistää meidän  tapaamis- ja minun synnyinkaupungin, tänä vuonna 400 vuotta täyttävän Tornion suuntaan, Roku Rousu paljastaa.

FB: https://www.facebook.com/rokurousuandtheions/

Spotify: http://open.spotify.com/artist/4dOVitGwSgaWAKjYTXwCmO

Insta: https://www.instagram.com/rokurousu/