Rolling Stones YLE Teemalla

Brittirockin tervaskannon the Rolling Stonesin 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on valmistunut Brett Morgenin ohjaama pitkä dokumenttielokuva The Rolling Stones: Crossfire Hurricane, joka esitetään YLE Teemalla tuoreeltaan lauantaina 8. joulukuuta. Dokumentin ensi-ilta Yhdysvaltain televisiossa on 15. marraskuuta.

Uusi dokumenttielokuva tarjoaa perusteellisen, kuvia kumartamattoman katsauksen bluesia rakastavien nuorten muusikkojen nousuun Beatlesin vastavoimaksi, vaarallisiksi rock-idoleiksi, superrikkaiksi veropakolaisiksi ja lopulta rockin pitkäikäisyyden symboleiksi. Dokumentissa on runsaasti ennen esittämätöntä arkistomateriaalia. Tarina etenee yhtyeen nykyisten (Mick Jagger, Keith Richards, Charlie Watts, Ronnie Wood) ja entisten (Bill Wyman, Mick Taylor) jäsenten toimiessa kertojina ja kommentoijina.

Katsojille tarjotaan sekä eturivin paikka että backstage-passi kaikkiin yhtyeen historian keskeisiin tapahtumiin: menestyksen ensi vaiheisiin, huumeskandaaleihin, Brian Jonesin kuolemaan, Altamontin festivaalin kaaokseen, veroja pakoon Ranskan Rivieralle ja hedonistiseen rock’n’roll -elämään sekä maailmanlaajuisille megakiertueille. Matka Lontoon Marquee-klubilta stadionien kuninkaiksi on ollut pitkä ja värikäs. Mick Jaggerin sanoin Crossfire Hurricane on kertomus siitä, miten ”bändistä jota kaikki vihasivat tuli bändi jota kaikki rakastavat”.

Teemaillassa nähdään myös Rolling Stonesin verevä tunnin Texasin konsertti Some Girls Live vuodelta 1978 uutena restauroituna versiona.

 The Rolling Stones 50 vuotta, YLE Teema 8.12. klo 21.00 Crossfire Hurricane & klo 22.50 Some Girls Live