Sähkeuutisia: Antti Tuisku, Päivikki Palosaari, Taiga ja CatCat

 Yli 250 000 albumia myynyt popsuosikki Antti Tuisku on totutellut lähes vuoden keikkatauon jälkeen taas kiertävän artistin elämään. Viime tiistaina Vaasasta alkoi hänen Minun Jouluni-kiertue.

– Joulukiertue on minulle todella tärkeä. Se luo minulle jouluntunnelmaa, sanoo Antti, jonka viimevuotiset kirkkokonsertit olivat lähes järkeään loppuunmyytyjä.

Kotikirkkoonsa Rovaniemelle hän saapuu laulamaan  11. joulukuuta, jonka jälkeen hän esiintyy Lapissa myös 12.12. Sodankylän, 14.12. Kittilän ja 15.12. Kolarin kirkoissa.

Vuosi 2013 on Antille hänen 10 -vuotis juhlavuotensa. Ensi vuoden syyskuussa on kulunut tasan kymmenen vuotta siitä, kun hän asteli ensimmäisen Suomessa nähdyn Idolsin koelauluihin.

– On uskomatonta miettiä vuotta 2013. Uusi albumi julkaistaan keväällä ja syksyllä on luvassa näyttävä kiertue. Uutta albumi olen tehnyt keväästä saakka, Antti kertoo.

Uusi aluevaltaus on myös luvassa uuden KIDSing -ohjelman (www.mtv3.fi/kidsing ) myötä. Antti toimii päätuomarina laulukilpailussa, joka on suunnattu 8-13 vuotiaille.

Ohjelman voittaja pääsee muun muassa mukaan Antin 10-vuotisjuhlakiertueelle ja levyttää Antin uuden oman levymerkin Hyökyaalto Recordsin kanssa, joka toimii Warner Music Finlandin alaisuudessa.

Päivikki Palosaari

Suomen pohjoisin ministeri Merja Kyllönen kävi vetäisemässä viime kesän Iskelmätulet-festivaaleilla  Rekkamiehen yhdessä Matti Eskon kanssa pontevasti, muttei ole  kokenut naisena olemistaan miehisessä maailmassa viime aikoina kovinkaan vahvana.

– On paha paketti, kun ei ole munia ja on nuori – sehän on ihan katastrofisetti, hän loihe lausumaan Iltalehdessä.

Levin keisarinna Päivikki Palosaari , joka parhaillaan lomailee tuoreen aviomiehensä kanssa Intiassa, on naisen asemasta hiukan eri linjoilla.

– Minä olen kokenut naisena olemisen miesten keskellä pelkäksi hyödyksi. Joskus on hyvä olla tyhmä ja naisellinen, joskus taas hieman erikoinen. En ole ikinä kokenut, että olisin tullut miesten taholta syrjityksi.

Päivikki Palosaari muistuttaa MTV3:n haastattelussa myös, että Suomi antoi kolmantena maailmassa ja ensimmäisenä Euroopassa naisille äänioikeuden.

Toiseksi viimeinen Ylläs – Huipulla tulee- ohjelma tänään kulkee, ennen Sampon hääjaksoa, dramaattisesti nimellä

Pelastaako Jukka-Poika ravintola Taigan livemusiikki-illat? ja tottahan toki Suomen kirkkain tähti väkeä vetää. Positiivista kassasaldoa osoittanee sekin, että ensi keväänäkin Jukka Poika esiintyy Ylläksen Taigassa kahteenkin eri otteeseen eli 23. ja 31. maaliskuuta.

Äskettäin paljastui, että CatCatin seksikkäät poseeraukset Iltalehden sivuilla, olivat torpedoida heidän Euroviisuedustuksen vuonna 1994.

YLE:ssä iltatyttökuvia ei katsottu hyvällä ja Bye bye babyä laulatettiin tangokuninkaallisilla ja jopa Aija ”Honey B” Puurtinen oli tyrkyllä, mutta lopulta päädyttiin Kätkän Virpiin ja Katjaan, joille Make Lentonen oli biisin alun perin tehnytkin.

– Olin huomannut, että he ovat raikkaita ja uudenlaisia. Ajattelin, että teenpä noille likoille kunnon biisin, Lentonen kertoi Iltalehdelle.

Euroviisuissa Bye Bye Baby sai ääniä vain kahdelta maalta ja jäi sijalle 22, mutta Suomessa  siitä tuli  megahitti.

Jääkin miettimään, keikkailisivatko Kapustan martat enää tänä päivänä ellei tuota täysosumaa olisi tullut.