Sami Paananen: Päivän Sana & Kuva

”Tein Tekniikan Maailma testaa- kokeilun Terveiden Käsien uusimmalla levyllä. Tavoitteena oli ehtiä ajaa Torniosta Kemiin noin 20 minuutissa eli siinä ajassa kun yhtye mättää koko levyllisen musiikkia eli 19 biisiä. Hävisin muutamalla sekunnilla.”

Näin kirjoittaa facebookissaan nykyisin Oulussa asuva kemiläislähtöinen rautalankakitaristi Sami Paananen, joka piipahti Haaparannalla ostoksilla.

The Skylights 20 vuoden takaa. Yhtyeen comebackiä on odotettu hartaasti. Tässä kokoonpanossa vas. Jari Pöyhönen, Sami Paananen, Antti Pasanen ja Juha Paakkola Kemin VR:n kerhotalolla.

Sami Paananen muistetaan ensinnä kemiläisen rautalankabändi the Skylightsin basistina ja muutettuaan Ouluun loistavien  the Lunaticsin ja El Supernautin kitarameediona. Jälkimmäisestä elossa olevasta bändistä, eräs kuulija totesi ”Vähän kuin The Lunatics, mutta parempi”

El Supernaut  ei ole sekään unohtanut sähkökitaramusiikin äitibändiä The Venturesta, mutta se on ottanut ohjelmistoonsa erityisesti kitaristi Richie Blackmoren tuotantoa  ja maustanut settiään muun muassa The Clashin, Iron Maidenin, Kraftwerkin ja Viikatteen kappaleilla.

Tässäpä muutama Lunatics- helmi: The good, the bad and the ugly LoFi / James Bond theme LoFi/ Summertime LoFi / Top secret LoFi/ The twilight zone LoFi ja alla El Supernauttia livenä