Sara Siepillä iso rooli huippuräppärin videolla

Torniolaiskaunotar Sara Sieppi on mukana kovassa nousukiidossa olevan räppärin Mikael Gabrielin videolla Päästä mut pois, joka julkaistaan huomenna.

– Saran keksi videoon meijän ohjaaja Joonas Kenttämies. Meillä oli toinenkin ehdokas, mutta Saraan päädyttiin, Mikael Gabriel tarinoi.

Räppäri kertoo, että Päästä mut pois-kappale on surullinen tarina pettämisestä, parisuhteesta, rakkaudesta ja irtipäästämisen vaikeudesta ja siitä mihin se pahimmillaan voi johtaa.

– Saran osa on videolla yhtä iso  kuin munkin. Hän esittää videolla mun tyttöystävää, jonka elämä päättyy traagisesti, räppäri paljastaa.

Tunnetusti Mikael Gabrielin videoilla riittää katselijoita, sillä hänen suosituinta biisiään Pohjosen poika, joka kertoo hänen Kainuun Hyrynsalmen vuosistaan, on käynyt YouTubessa kuuntelemassa ja katselemassa yli miljoona klikkaajaa.

Päästä mut pois-kappaleessa Mikaelin rinnalla kuullaan sielukasäänistä Diandraa.

-Diandra on ihan ykkönen! Kun kuulin, että hän voitti Idolsin, aloin seuraamaan hänen uraa, ja olen jo pitkään halunnut tehdä yhteistyötä hänen kanssaan, mies sanoo.

Päästä mut pois-biisi on makupala myöhemmin keväällä julkaistavalta Mikaelin kolmannelta albumilta Mun Maailma, johon hän on rustannut biisejä muun muassa Elastisen kanssa. Levyllä on mukana muitakin genren kovia nimiä kuten Cheek, Lord Est, Uniikki ja JVG, joten syystä Universal-levy-yhtiö odottaa pitkäsoitosta Mikael Gabrielin lopullista läpimurtoa.