Sodankylän elokuvajuhlilla harvinaisuus Juicen Bluesia Pieksämäen asemalla-biisin livetaltiointi!

Sodankylän elokuvajuhlilla nähdään pala suomalaista rockmusiikin historiaa, kun yli 20 vuodeksi unholaan hautautunut, Aki Kaurismäen kuvaama livetaltiointi Juicen kappaleesta Bluesia Pieksämäen asemalla vuodelta 1988 nähdään valkokankaalla.

Kappale  ilmestyi vuonna 1983 Juice Leskinen Grand Slamin pitkäsoitolla Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten, lyhyt oppimäärä.

Pieksämäen aseman penkillä sanoitettu biisi kertoo junaa odottavasta artistista, joka tylsistyneenä loihtii päähänsä huiman jamisession. Se muistetaan järkälemäisen 16 minuutin kestonsa ja Juicelle tyypillisten nokkelien riimien lisäksi lukuisista vierailijoista, joihin kuuluivat muun muassa Dave Lindholm, Harri Marstio ja Matti Pellonpää.

Biisin suuri vierailijamäärä teki sen monen, myös Juicen itsensä mielestä mahdottomaksi esittää livenä, vaan toisin kävi.

Vuonna 1988 tamperelaisen paikallisradiokanavan Radio 957:n johtohahmo Mika Manninen onnistui kokoamaan valtaosan kööristä Tullikamarin Pakkahuoneen lavalle kanavan 3-vuotisjuhliin, ja Aki Kaurismäki ilmoittautui taltioimaan tämän logistiikan riemuvoiton.