Sodankylässä leffojen lisäksi myös elokuvakaraokea ja musiikkivieraita

Elävien kuvien ystävät kokoontuvat  taas 10.-14. kesäkuuta Sodankylään, jossa vietetään 30. kertaa elokuvajuhlia. Laadukkaan leffatarjonnan ohessa yleisölle tarjoillaan myös muuta sirkushuvia.

Monille festivaaleille levinnyt elokuvakaraoke on syntynyt Sodankylässä ja tällä kertaa luvassa on kolme näytöstä.

Harvinaisempaa herkkua on  rytmimusiikin renessanssineron Princen tähdittämä Purple Rain, jossa  esilaulajana toimii Suomi- funkin kunkku Sam Huber.

Juhlavuoden kunniaksi palataan myös alkulähteille eli  rillumarein perusteokseen Rovaniemen markkinoilla, jossa festivaalilogon ”tunnusukot” vaeltavat Lapin kultakentillä Kärjen ja Helismaan rallien siivittäminä.

Kotimaisen elokuvan huippulaulujen kavalkadin tarjoaa Suomifilmi-sing-along, jossa Kulkurin valssin kaltaisten klassikoiden lisäksi lauletaan yhdessä uuden suomalaisen elokuvan hittejä Kaj Chydeniuksen ikivihreistä alkaen.

Tuttuun tapaan juhlaväen irroittelupaikkana toimii Hotelli Sodankylä. Kattavan klubikattauksen aloittaa kahdella keikalla suomalaisen iskelmä-rockin kärkinimiin lukeutuva Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani.

Jonna Tervomaa esiintyy klubilla kahdessa kokoonpanossa, niin Tourettes-yhtyeensä kanssa kuin Jonna Tervomaa & Jussi Jaakonaho -duon muodossa. Sam Huberin yhtye Cheese sekä sodankyläläinen kulttibändi Booger Harp tanssittavat myös festarikansaa. Klubikattauksessa on mukana myös yllätysesiintyjä suoraan kotimaiselta huipulta.

Unohtaa ei sovi myöskään spesiaalia Ismo Alangon telttakeikkaa höystettynä elävällä kuvalla sekä Esko Männikön still-kuvilla.

http://www.msff.fi/