Souvareiden LASSE HOIKKA palaa laulukeikoille Äkäslompolon Riemuliiterissä

LasseHoikka16

Viime syksynä 60 vuotta täyttänyt Souvareiden laulusolisti Lasse Hoikka kiidätettiin Lapin Keskussairaalaan 24. helmikuuta.

Lasselta diagnostisoitiin kaulavaltimon ahtauma, joka aiheutti aivoverenkierron häiriön ja vasen puoli kehosta oli voimaton.

Leikkauksen jälkeen hän joutui sairauslomalle ja lääkärin määräyksenä oli ”tahdin  hidastaminen”.

Asiasta Lasse Hoikka kertoo viikonlopun Iltasanomissa.

– Siinä mielessä minulla kävi tuuri, että jos häiriö olisi iskenyt oikealle puolelle, niin se olisi lääkärin mukaan voinut vaikuttaa puheeseen ja lauluun. Se olisi ollut paha juttu.

Lasse palaa esiintymislavoille ensi maanantaina 21.3., jolloin hän laulaa Souvareiden kanssa Äkäslompolon Riemuliiterissä. Muut lähiaikojen Lapin keikat ovat 23.3. Hotelli Levitunturissa, Kittilässä, 24.3. Äkäshotellissa Kolarissa ja 2.4.  Tornion Suurpilkkien yhteydessä Park-hotellissa.

Suosikkiyhtye Souvarit on parhaillaan Tätä Suomi Tanssii-listan ykkösenä laulullaan Tunturissa tanssitaan, joka on yhtyeen viimeisimmän Kiireen Rajan Taa-albumin  aloituskappale. Kaikkiaan yhtye on julkaissut yli 40 levyä, joita on myyty yhteensä yli miljoona kappaletta.