Suville odotettu Syksyn Sävel-voitto

SuviTeräsniskaSS

– Kiitos kaikille ihanista viesteistä, onnitteluista, kommenteista ja etenkin niistä äänistä!! Suurimmat voittajat olivat kuitenkin lapset, sillä yli 320 000€ on iso summa. Pienistä puroista kasvaa pian vuolas joki ja toivottavasti meillä on vuonna 2017 uusi hieno lastensairaala.

Näin kirjoittaa kolarilaisähtöinen Suvi Teräsniska FB:ssaan voitettuaan ylivoimaisesti MTV:n Syksyn Sävel-kilpailun laululla Täydellinen elämä. Toiseksi tuli Neljänsuora ja kolmanneksi Kake Randelin.

Kappale tuli radiosoittoon jo 6. syyskuuta ja sen suosiosta johtuen Suville, eikä monelle muullekaan voitto tullut suurena yllätyksenä.

– Huomasin kyllä, että kappaleeni oli näistä kilpailukappaleista eniten soitetuin. Toisaalta sellainen voi tällaisessa kilpailussa kääntyä itseään vastaankin, Teräsniska pohtii MTV3:n nettilehden haastattelussa.

Täydellinen elämä-kappale on Petri Somerin säveltämä ja Sana Mustosen sanoittama oodi elämälle, joka valoineen ja varjoineen on täydellinen ja täynnä laulun aiheita.

Täydellinen elämä on Suvin huomenna 1. marraskuuta julkaistavan Pohjantuuli-albumin ensimmäinen sinkku. Albumin erityispiirre on naissanoittajien vahva mukanaolo: suuri osa kappaleista on lähtöisin naisten kynästä. Pohjantuuli-levyn tuottavat Leri Leskinen ja Sampo Haapaniemi.