Kun Venäjän keisari Aleksanteri I vuonna 1809 veti rajan kulkemaan Tornionjokeen, on jouduttu kulkemaan sananmukaisesti tullin kautta. Väylä on kuitenkin aina yhdistänyt enempi kuin erottanut, mutta raja ei ole vain veteen piirretty viiva. Se on olemassa.
”Ihmiset ajattelevat mieluummin rajoja pitkin – eivät rajojen yli” sanoi tornionlaaksolainen suurmies Ragnar Lassinantti radiopakinassaan jo vuonna 1962 ja jatkoi: ”Rajakauppa on kaikkina aikoina ollut kansoja veljestyttävä tekijä. Kauppa tinkii, sovittelee ja välttää vastarintaa, kun taas kulttuuri on tinkimättömämpi, rajoillakin.”
Kaukaa viisas Ragnar on oikeassa. Musiikin puolelta hämmästyttää ja kummastuttaa esimerkiksi ilmiö, joka toistuu vuosikymmenestä toiseen, vaikka meillä on Tornionlaaksossa yhteinen kulttuuripohja, jolta ponnistetaan.
Suomen ja Ruotsin puoli ovat aina juhlineet isosti erikseen, ei yhdessä.
1960-luvulla suosiossa olivat Haaparannan lastenpäivät ja juhannuksenvietot Aavasaksalla, Luppiolla ja Mataringissä, muttei silloin menty rajan yli tuhatmäärin. Vaikka Ruotsin puolella esiintyivät maailman huippujen lisäksi kaikki kovimmat suomalaisartistit kuten Carola, Laila Kinnunen ja Tapio Rautavaara, mitään yleisöryntäystä Suomesta ei koettu.
Sama nykyään, 2000-luvulla. Kun Tornion Twin City-festivaali kokeili kepillä jäätä eli kovilla ruotsalaisnimillä, parin kerran jälkeen Ruotsi-osastosta luovuttiin. Jos esimerkiksi matarinkiläinen Idols-voittaja Markus Fagervall olisi esiintynyt Haaparannan puistossa, se olisi ollut suurmenestys, nyt yleisöä Torniossa oli niukalti. Saman virheen teki myös Toranda, joka julisti joka vuosi tuovan huipputähden Hellälään sekä Ruotsista että Suomesta, mutta ei vetänyt, eikä perinnettä syntynyt.
Suurin floppi kuitenkin oli 2007 Tornio Festival Pohjan Stadionilla. Etelän mediapersoona Vallu Valpio joukkoineen saapui rajalle henkselit paukkuen. Toki juhlapaikan valinta oli väärä, mutta pitivät myös itsestäänselvänä, kun palkkaat ruotsalaisen huippuartistin, tyyliin Weeping Willows ja Backyard Babies, rajan yli paahdetaan tukka putkella.
Joku vuosi sitten kun Haaparannan Pondessa vieraili maailmankuulu Uriah Heep-rumpali Lee Kerslake, en nähnyt paikalla kuin muutaman torniolaishevarin, vaikka olemme jytäkansa. Äskettäin kun taas Tornion Teatriassa esiintyi moninkertainen Euroviisu-menestyjä Johnny Logan yleisöä oli parikymmentä, kun vieressä asuu maailman innokkain viisukansa Ruotsi.
Kaikesta huolimatta raja on ollut aina tärkeä torniolaisille, myös musiikillisesti. Haaparannan kautta ovat tulleet kansainväliset musiikkivirtaukset ja kiitos naapurin, meidän musiikista on tullut omannäköistä, ei mitään mainstreamiä. Naapurista löytyi myös jo 1950-luvulla lyömätön vinyyli-ja soitinkauppa, mihin musiikinnälkäiset rynnistivät.
Nyt Tornionlaakson keskus TornioHaaparanta on kasvamassa yhteen, mutta miten saada ihmiset liikkumaan joukolla rajan yli musiikkitilaisuuksiin. Ainahan onnekkaita poikkeamia vuosikymmeniin mahtuu, muttei niitä montaa ole, joten otettaisiinko tavaksi ja poistetaan yksi rajaeste. Ensilääkkeenä auttaisi varmasti tehokas mainonta.
Suomalaiset kävivät levyostoksilla Knutte Lugnetin putiikissa Haaparannalla jo 1950-ja 1960-luvuilla (kuva: Haparanda Bildarkiv)
MUSA-LAPPI, Muinaiskaivauksia ja vinyylin rahinaa nuoren rytmin juurilta on makasiinityyppinen kirja, joka sukeltaa pintaa syvemmälle. Se antaa äänen arjen musiikkisankareille; lappilaisille kokijoille, näkijöille ja tekijöille. Sanansa sanottavana on myös tornionlaaksolaisilla, molemmin puolin Tornionjokea.
Kirja selvittää faktoja ja moni mysteeri selviää. Se tutkii ja vastaa muun muassa kysymykseen, kuinka paljon on totta etelän medioiden levittämissä 50 vuoden takaisissa musiikkiuutisissa Lapista. Vaikka monelta tarinalta katkeavat siivet, kirja ei ilkeile, vaan kertoo paloja pohjoisen kevyen musiikin historiasta rehellisesti.
Vuosikymmeniä on vatkattu esimerkiksi tangoskandaalista Aavasaksalla 1967 ja rock-ikoni Lemmyn Pello-visiitistä 1985. Kun tapahtumista on kerrottu tarpeeksi ahkerasti, totuus on hämärtynyt. Onko ehkä puhuttu jopa väritettyä totuutta eli mitä oikeasti tapahtui, sen Musa-Lappi paljastaa.
Kirjassa selvitetään myös pitkän kaavan kautta Ruotsin Haaparannan merkitystä musiikin leviämiselle rajan yli Lappiin. Väistämättä lukijan mieleen nousee epäilys: Tuliko se rokki sittenkään ensin stadiin vai ehkä Tornioon?
Musa-Lapin haastattelussa on myös 90-vuotias Sinikka Tunturi, Lapin ensimmäinen iskelmälevyttäjä vuodelta 1951 ja suositun hittilaulaja Hannen surullinen tarina. Ruotsin Lapissa läpikäydään Pohjois-Kalotin merkittävimmän 1960-luvun bändin Shanesin ja Tornionlaakson historiaa. Merkittävistä kesätapahtumista tarkastelun alla on Posion Juhannus, jonka suurin vetonaula ei ollut Samantha Fox. Tähän päivään meidät tuo bluesmies Slim Butler, joka kertoo muun muassa Roots N`River Blues-festivaalin parhaista hetkistä.
Säännöstä täytyy olla aina poikkeus. Musa-Lappi myös puntaroi suomalaisen rockjournalismin tasoa ja kirjaan on haastateltu brittiläisen Rockin` Vickersin muusikoita. Saamme vihdoin vastauksen, kävikö Lemmy 1960-luvulla Suomessa ja ostiko Stockmannilta itselle lapinpuvun.
Musiikkitoimittaja Arto Junttilan Musa-Lappi on jatkoa hänen kahdelle Poppia Väylän pyörtheistä -teokselleen. Tornion ja Tornionlaakson jälkeen, kirjoittaja kuuntelee Lappia laajemmin ja täydentää myös aiempien tietoja. Paitsi kirjoissa Junttila on pitänyt vuosikymmeniä ääntä lappilaisesta musiikkiosaamisesta kirjoittamalla juttuja kymmeniin lehtiin ja julkaisemalla Väylän Pyörre -nimen alla levyjä ja pyörittämällä nettijulkaisua, jonka kruununa on vuosittain jaettava lappilainen KEKSI-musiikkipalkinto.
Kirjaa saa tällä hetkellä 10€:lla Tornion Musiikista ja Rovaniemen Musiikkikirjastosta+Suomalaisista Kirjakaupoista Torniossa ja Kemissä, Haparanda stadsbibliotekista ja Ylitornion MT-toimistosta.
Suomen ja Ruotsin puoli ovat aina juhlineet isosti erikseen, ei yhdessä.
