Slim Butler alias Jarmo Puhakka (kuva: VeePee Salmi)
SLIMBUTLER: Bone Deep (Slimcuts 1004)
Slim Butler alias Jarmo Puhakka naulaa uuden Bone Deep-levyn tiukemmin nimiinsä kuin aiemmat albuminsa, Inner Blues (2012) , Bad Intention (2016) ja Big Freeze (2018).
Suurin ero Bone Deep-levyllä on se, että nyt Slim laulaa kaikki kappaleet itse. Ei enää jenkkivahvistuksia, Andrew Blackiä, Sugar Ray Norciaa tai Tad Robinsonia, ja mihinkä hän heitä tarvitsisikaan, kun hän vakuuttaa ja klaaraa homman yksinkin. Kolmella ensimmäisellä hänen ääntään kuultiin vain yhdessä Bad Intension-biisissä, vaikka keikoilla Slim kyllä laulaa.
Vuosikymmenessä Slim Butler on noussut Suomi-Bluesin eturiviin ja viimeisimmän Big Freeze-pitkäsoiton myötä hän on saanut laajenevassa määrin huomiota myös ulkomailla. Lisäksi hän on päässyt SlimCuts-bändeineen edustamaan Suomea niin Norjassa kuin USA:ssakin Blues Challenge-kisoissa, mikä on lisännyt median mielenkiintoa ja radiosoittoa maailmalla.
Bone Deep-albumilla Slim kunnioittaa perinteitä ja tarjoilee monipuolisen kattauksen itsetekemiä lauluja, joissa soi musta rytmimusiikki; blues, soul ja funk, mutta sulavasti hänen musiikissaan yhdistyvät myös rock ja country americanaksi, sillä jenkkien singer-songwriter-traditiokin on Slimille tuttua ja rakasta.
Komeasti Bone Deep aloitetaan wauwau-meiningillä. Ain`t no excuse on kumarrus sille suurimmalle, Jimi Hendrixille. Kitarat ilotulittavat revontulet tunturiin ja juhlat saadaan hienosti käyntiin. Kymmenen biisin joukossa ehdottomasti parasta antia on soulahtava How deep is the water. Kertakaikkiaan hienoa laulua. Myöskään Slimin hidas bluesluenta Blues done left me ei jätä kylmäksi. Hän tarinoi uskottavasti. Varsinainen ylläri levyllä on kuitenkin C`est la vie, jolla bandoneonia soittava Tatu Kantomaa vie ajatukset Argentiinan suuntaan, mutta tangosta ei ole kyse, vaan kevyesti keinahtelevasta lattarista, eikä silläkään Slim lyö kirvestä kiveen, vaan onnistuu.
Slim, Mikko & Harri
Bone Deepillä Slimin kädenpuristus on entistä lujempi. Albumi on parasta tähän asti, mitä mieheltä on kuultu. Lapin blueslähettiläs on enemmän kuin valmis maailmalle ja mikä bändi hänellä onkaan SlimCutsissa! Hyvä boogie välittyy ja komppi kulkee levy levyltä, aina paremmin ja paremmin. Sen takaavat, yksi tamperelainen basisti Mikko Löytty, joka tunnetaan niin sooloartistina kuin muun muassa Q- Stonesta, Remu & Hurriganesista ja SF-Bluesista ja Slimin lisäksi kaksi entistä rovaniemeläistä; kitaristi Harri Raudaskoski, joka muistetaan muun muassa Jarkko Helin & Crawfish Kingsin, Veli-Matti Järvenpään Tex-Mex Bandin ja Raudaskoski Twinsin riveistä ja rumpali Jartsa Karvonen, jonka soittoa ovat kuulleet kaikki suomalaiset. Mies kun on noin 5000 äänilevyraidan konkari ja kokemusta löytyy rockista ja jazzista aina kotimaisen populaarimusiikin suosituimpiin tähtiin.
Favorite Hippies: Zacharias Ahlvik,Örjan & Johan Mäki ja Morgan Korsmoe
FAVORITE HIPPIESNorthern Skies (Örjan Mäki Music)
Suden hetki pohjoisen taivaan alla. Örjan Mäki tietää, mistä laulaa. Hän on Pajalan Kaunisvaarasta.
Metsien keskellä kulkee jenkkiauto ja hänen Fender Stratocaster soittaa etelänrokkia ja kantria, americanaa, jonka kehto löytyy rapakon takaa: Tom Petty, Bob Dylan, Neil Young ja Allmannin veljekset.
Örjan muuttaa tuntemuksensa musiikiksi Favorite Hippies-yhtyeensä kanssa ja komeasti.
2015 Väylän Pyörteen pohjoinen raati muisti uutta levyä tekevää WCB:iä Keksi-palkinnolla
Hän sai tuulta siipiensä alle, kun muutti Kiirunaan ja syntyi Willy Clay Band, joka nosti ruotsalaisen americanan listoille. Rohkeasti Nashvillessä käytiin Will Kimbroughin johdolla levyttämässä debyytti Rebecca Drive vuonna 2005 ja toinen albumi Blue nousi jo Ruotsin Top 20-listalle ja single Mighty good time Svensktoppeniin ja soittotöitä Mäelle piisasi, myös muun muassa jenkkistarojen Chip Taylorin, Lazy Lesterin ja Doug Seegersin taustalla.
Kiiruna oli jäänyt taakse ja muutto Norrtäljeen, jossa hän perusti oman bändin, Favorite Hippiesin, joka nyt pitkäsoittojen Sidekick Stories ja Love Is Hard jälkeen, on julkaissut selkeästi parhaan ja juurevimman levynsä Northern Skies.
Saa nähdä mihin reissumies Örjan Mäki seuraavaksi reppunsa laskee. Onko matkalla pohjoiseen, toivottavasti.
Joshua James on outo lintu americana-taivaalla. Hänen musiikkinsa on sekoitus kosmista countrya, mystistä rockia ja leikkisää folkpoppia. Joshuan akustinen kitara, skin and bones-olemus, karhea laulu ja kaverinsa Evan Coulomben sähäkkä sähkökitara kutovat pienistä elementeistä musiikkia, josta on helppo pitää.
Hänen esitykset ovat intenssiivisiä, täynnä nuorta energiaa ja tunteenpaloa, joka hänen idoleiltaan Bob Dylanilta ja Neil Youngilta näyttää iän myötä hävinneen.
Jamesin seuraava albumi ilmestyy piakkoin, mutta sitä odotellessa, hän tekee toivotun paluun Ylläs Jazz Bluesiin esiintyen lauantaina 28.1. klo 15. 00 Äkäshotellissa ja sunnuntaina 29.1. klo 21.00 Selvä Pyyssä.
Joshua James on kanafarmari Utahista, kaukana musiikkikeskuksista Nashvillestä, Austinista tai Los Angelesista. Hän on noussut maailman tietoon hitaasti kiiruhtaen. Hänen laulut ovat kulkeutuneet muun muassa isoihin TV-sarjoihin Sons of anarchy, Life unexpected ja Pretty little liars ja YouTube-videosta Crash that train-biisistä on tullut menestys, sillä sen on nähnyt jo kaksi ja puoli miljoonaa ihmistä. Hittipotentiaalia löytyy myös komeista lauluharmonioita sisältävästä Coal warista, jota sitäkin on kuunneltu jo yli puolitoista miljoonaa kertaa.
Taannoin myös maailman paras rocklehti Mojo noteerasi Joshuan ja kirjoitti: ”And when he rocks out on So Did I, Wolves and Sister, you’d swear Fleetwood Mac had inhabited the bodies of Fleet Foxes.”