Posts Tagged “Markus Krunegård”

Uutta musiikkia TORNEDALENISTA! Kuunnelkaa!

by Arto.

Paljon hienoa musiikkia julkaistaan jatkuvasti Tornion Väylän molemmin puolin. Tällä kertaa tällainen Näin Naapurissa-kimara, ilman pidempiä välipuheita.

 

Kuka muistaa The Hardshipsin mainion version Vesa-Matti Loirin hitistä Hyvää puuta?  Good wood sai ainakin suomalaismedian villiksi yhdeksi viikonlopuksi, mutta sitten bändi hävisi vain jonnekkin. Onneksi nyt persoonallisen äänen omaava kiirunalainen Anton Björkenvall  ja  haaparantalaiset Kreivin veljekset Daniel ja Emil tekevät vahvan paluun EP-levyllä, jonka nimikappale on Billie Holiday.

Pellon Mämmilässä, äitinsä kotitanhuvilla usein vieraileva Ruotsin indiepopstara Markus Krunegård on julkaissut pitkästä aikaa kesäisen tanssisinkun Stad i ljus. Samalla nimellä kulkee myös hänen kesäkiertueensa, joka ei tällä kertaa pohjoisessa vieraile.

Pajalalaisduo The Magnettesin paras sinkku tähän asti, Shakes. Hulvattomat pissikset laulavat kauniisti ja tekevät pirtsakkaa bilemusaa, jota voi kuulla kesän aikana ainakin Luulajan Hamnfestivaaleilla, Aurinkofestivaaleilla Tärännössä ja Pajalan markkinoilla. Ahkerimpia keikkailijoita Tornionlaaksossa The Meänlandin ohella.

Dennis Kalla solmi syyskuussa levytyssopimuksen Ruotsin Playground Musicin kanssa ja julkaisi heti kättelyssä koosteen Songs 2014-2018, mutta nyt on tullut ulos uutta materiaalia sisältävä EP-levy 4AM. Dennis on vaikuttanut Pajalassa ja Kiirunassa ja musiikin alkutaipaleella tärkeäksi ”tsemppaajaksi” hän on nimennyt Rolf Digervallin, Raj-Raj Bandistä tutun muusikon.

Jonatan Lahti Övertorneålta on vasta 17-vuotias ja hän tekee kaiken itse alusta loppuun. Häntä on nähty jo Ruotsin teeveessä ja hänen laulua on kuultu Norrbottenin radion Veckans färsking-biisinä. Nousevaa popparia voi kuulla tänä kesänä ainakin Luulajan Hamnfestivaaleilla.