Posts Tagged “tero nissinen”

RISTO KOSKINEN: Kemin sarjakuvanäyttely muuttaa ja uudistuu

by Arto.

Kemin sarjakuvakeskuksen puheenjohtaja Risto Koskinen

Yli 30 vuotta toiminut Kemin sarjakuvakeskus rakentaa uudistetun ja ainutlaatuisen sarjakuvanäyttelyn Perämeren rannalla sijaitsevaan Jalokivigallerian rakennukseen. Uusi näyttely keskittyy etenkin suomalaiseen sarjakuvaan. Näyttely esittelee yli 30 sarjakuvataiteilijan kädentöitä muun muassa originaalien, figuurien ja videoiden muodossa. Mukana on muun muassa Pertti Jarlan, Milla Paloniemen, Ville Rannan, Jope Pitkäsen, Anni Nykäsen ja Tarmo Koiviston originaalipiirroksia.

– Tuomme yleisön nähtäville ja luettavaksi myös harvinaisen, tuhansia albumeja sisältävän sarjakuvakokoelmamme. Tähän asti kokoelma on ollut vain tutkijoiden käytössä, mutta nyt kaikki halukkaat pääsevät tutustumaan teoksiin, kertoo Kemin sarjakuvakeskuksen puheenjohtaja Risto Koskinen.

– Lisäksi haluamme innostaa ihmisiä opettelemaan sarjakuvan piirtämistä. Osa näyttelystä pohjautuukin sarjakuvaneuvos Ilpo Koskelan suosittuun sarjakuvan oppikirjaan ja näyttelyvieraat pääsevät kokeilemaan kirjan oppeja itse piirtäen, Koskinen lisää.

Noin kolme vuotta Kemin keskustassa Sauvo-talossa toiminut sarjakuvanäyttely suljettiin syksyllä sarjakuvakeskuksen heikon taloudellisen tilanteen takia. Nyt talousvaikeudet on kuitenkin selätetty ja on aika katsoa tulevaisuuteen.

– On hienoa päästä rakentamaan uusi näyttely yli 100 vuotta vanhaan Jalokivigallerian rakennukseen. Jatkossa samassa talossa toimii kaksi hyvin erilaista, mutta toisiaan tukevaa näyttelyä, sanoo Koskinen.

Myös tänä vuonna 150-vuotisjuhliaan viettävän Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen on tyytyväinen tilanteeseen.

–  Kemillä on pitkät sarjakuvaperinteet ja on upea juttu, että saamme kaupungin 150 -juhlavuoden kunniaksi uuden hienon alun Kemin sarjakuvakeskukselle. Tämä tukee hyvin myös tavoitteitamme ympärivuotisen matkailun kehittämisestä merellisessä miljöössä, sanoo Nissinen.

Kemin kaupungin ja Kemin Matkailun lisäksi näyttelyn rakentamista on tukemassa merkittävästi myös Suomen Kulttuurirahasto, joka on myöntänyt näyttelyn toteuttamiseen 10 000 euron tuen.

Uusi sarjakuvanäyttely avataan tulevan kesän aikana. Aikataulu tarkentuu kevään aikana joten siitä tiedotetaan lisää myöhemmin.