Tässä ja nyt: KIME KLEMETTINEN, kesällä loppuunmyytyjä keikkoja Siltsun kanssa, talvella levyntekoa omassa studiossa Kemissä
KimeStadion

Kime ja Helsingin olympiastadion 2015

kime2

Kimmo ”Kime” Klemettinen

TassaNytMen In Black-yhtyeen laulaja-kitaristi ja omaa Greatsounds-studiota pyörittävä kemiläismuusikko  Kimmo ”Kime” Klemettinen ei osannut hulluimmissa unelmissakaan aavistaa, kun soitti ensimmäistä keikkaansa Simon Palohovissa sadalle nuorelle, että 35 vuotta myöhemmin hän laulaisi 40 000  ihmiselle Helsingin olympiastadionilla.

Näin tapahtui vuosi sitten Jari Sillanpään 50-vuotisjuhlakonsertissa, jossa Kime ja Men In Black sai vetää tunnin setin, kun isommat starat saivat tyytyä yhteen biisiin.

Kimestä tiedetään vähän. Väylän Pyörre päätti ottaa selvää, mikä on miehiään tämä lahjakas musiikin moniottelija ja pani hänet piinapenkkiin ja  kertomaan itsestään.

Kime, minkälaisessa ympäristössä vartuit ja harrastettiinko kotona musiikkia?

– Kasvoin Kemin Kuivanuorossa ja meillä musiikki soi lähes joka päivä. Kotona isä soitteli hanuria ja mandoliinia. Meillä soi myös aina joko radio, levyt tai kasetit. Itse kuulemma istuin aina lapsena radion ääressä ja lauloin kaikki kappaleet mukana.  Sittemmin velipoika hommasi kotiin ensimmäisen kitaran ja siitä sain  kipinän kitaransoittoon ja myöhemmin bändihommiin. Toinen veljistäni taas harrastaa innokkaasti haitarinsoittoa, mutta kukaan muu läheisistäni ei soita ammatikseen.

Kerroppa bändihistoriastasi ja ajasta ennen, sinua nykyisin työllistävää, Men In Black-yhtyettä?

-Ensimmäisiä autotallibändiviritykset syntyivät  Pajusaaren koulun ala-asteen kuudennella luokalla, mutta ylä-asteelle alettiin olla jo enemmän tosissaan ja kasattiin bändi nimeltään Breakdown. Sen kanssa vedin ensimmäisen bändikeikkani Simon Viantien Palohovissa. Päivämääränkin muistan 26.9.1980.

Lauloin ja soitin kitaraa ja esitettiin omia biisejä, jotain Juicea sekä silloin muodissa olevaa punkkia. Yhtye toimi kuutisen vuotta ja teki aika paljon keikkaa Kemi-Tornio alueella. Breakdownissa alkoi myös yhteistyö Kari ”Haltsu” Hautalammen kanssa, jonka kanssa ollaan tehty tähän päivään mennessä satoja keikkoja  eri kokoonpanoissa. Muut jäsenet olivat Heikki Hämäläinen, Esa Hänninen ja Alvi Simonen.

KimeSalibandiUmppari2003

Salibändi

-Toinen tärkeä yhtyeprojekti oli Salibändi. Tai oikeastaan se ei ole koskaan virallisesti hajonnut, mutta kaikilla konkareilla vain on ollut muita kiireitä.

Yhtye soitti melkein pelkästään omia biisejä. Biisintekijöinä olivat Erkki Huru sekä minä. Yksi pitkäsoitto, Ensimmäinen Erä, tehtiin vuonna 2000. Levy sai jonkin verran radiosoittoa, eniten sen avausraita Huomenta kaupunkini. Minun ja Erkin lisäksi bassoa soitti Heikki Vähänen ja rumpuja Esa Heikkinen.

Lisäksi täytyy mainita maineikas tanssiorkesteri Seilarit, jossa olin mukana basisti-laulajana kymmenen vuotta. Tehtiin keikkaa melkein joka viikonloppu ja Heidi Kyröäkin säestettiin muutama vuosi.Yhtye toimii edelleenkin ja joskus käyn tuuraamassa, jos on tarvetta. Myös Tribute to Carlos Santana -bändissä olin laulava basisti, joten monentyylistä musaa tuli kyllä soitettua heti bändikuvioiden alettua.

KimeMIB

Men In Black

Miten Men In Black tuli kuvioihin, et ollut kuitenkaan perustamassa bändiä?

-Men In Black on kahden veljesparin Kari ja Pasi Hautalammen ja Juhani ja Jani-Petteri Häggin perustama bändi. Se sai alkunsa eräästä teatteri-produktiosta. Sittemmin kaverit pyysivät minua mukaan tekemään keikkaa heidän kanssaan ja siitä lähtien olen ollut mukana bändissä aina kun on tarvetta laulavalle kitaristille tai isommalle säestysbändille tai jos tarvii soittaa omia settejä ennen säestettävää artistia. MIB säestää monesti artisteja myös neljästään.

Teittekö paljon keikkaa,  sinä laulajana, ennen kuin pääsitte säestämään etelän nimekkäitä artisteja?

– Kyllähän me aika paljon tehtiin kaikenlaista bile-, tanssi- ja hääkeikkaa ja tehdään vielä nykyäänkin silloin kun ei ole muuta artisti-säestys keikkaa. Talvikuukaudet ovat bändillä aika hiljaiseloa.

Eniten keikkaa teette Jari Sillanpään kanssa, miten  yhteistyönne alkoi?

-Jari oli samalla keikalla, kun Men In Black säesti Pentti Hietasta ja oli ilmeisesti pitänyt kuulemastaan. Häneltä tuli puhelinsoitto Häggin Juhanille ja Jari oli kysynyt Junnulta olisimmeko mahdollisesti kiinnostuneita alkamaan hänen taustabändikseen kesäisin. Siitä se sitten lähti.

Millainen Jari on työnantajana? Oletteko sopineet, kuinka pitkään teette yhteistyötä?

-Jari on leppoisa työnantaja. Jari luottaa meihin ja me Jariin. Homma toimii lavalla hienosti ja aina on hauskaa. Kymmenen vuotta Jarin kanssa ja satoja keikkoja on tuonut varmuutta ja rennon fiiliksen lavalle. Mitään pidempää sopimusta ei olla Jarin kanssa tehty, vaan aina mennään kesä kerrallaan.

KimeJariSatuEliseJaakkola

Kime ja Siltsu (kuva: Elise Jaakkola)

Kun on katsonut Jarin ja Men In Blackin  keikkakuvia tältä kesältä, yleisöä on ollut valtavasti?

-Yleisömäärä on kieltämättä kasvanut viime vuosina ja on selvästi ollut trendinä se, että yleisöön on tullut kaikenikäistä kuulijaa. Toki aiempinakin vuosina yleisöä on riittänyt yllin kyllin.  Melkein aina keikkapaikat ovat ääriään myöten täynnä, joka on bändinkin kannalta aivan mahtavaa. Suurimmaksi osaksi keikkapaikat ovat nykyään  festareita tai isoja tanssilavoja.

Ensi lauantaina olette Siltsun kanssa Ylitornion Aavafästeillä  ja viikko siitä Suukosken Keitaalla Tervolassa. Joko kesän paras keikka on tehty ja millainen se on?

-Mun mielestä paras keikka on silloin kun vedetään ensin vauhdikas oma setti siihen kärkeen ja sitten samoilla lämmöillä mahtava Siltsu-show siihen päälle. Monta hienoa keikkaa on jo takana tänäkin kesänä ja vaikea niitä on laittaa paremmuusjärjestykseen ja kesäähän on vielä jäljellä.

Keväällä julkaisit sinkun Kivinen sydän, jonka kynäilit Kari Kuijalan kanssa. Miten sooloura jaksaa, aiotko satsata siihen?

-Katsotaan, mitä tapahtuu. Albumi on tarkoitus julkaista ensi keväänä ja seuraava sinkku Kime-nimellä  Ei voi tietää tulee ulos tässä kuussa. Se on minun sävellys ja sovitus. Sanat on tehnyt Eija Hinkkala. Häneen tutustuin, kun suoritin lauluntekijätutkintoa Pop & Jazz konservatorio Lappiassa. Eija on tehnyt tekstejä muun muassa Siltsulle ja Katri Helenalle.

Greatsounds-studio. Miten se sai alkunsa?

-Mun äänityöskentely -historia alkoi rakentumaan 80-luvulla, kun ääniteltiin ensimmäisen bändin demoja c-kasetille. Sittemin kun sain ensimmäisen Commodore 64:n, niin kiinnostuin midistä ja mitä kaikkea sen ja syntikan kanssa voi tehdä. Sen jälkeen ostin Atari ST -tietokoneen sekä neliraita Tascam -nauhurin, jonka synkkasin tietokoneen kanssa ja vóila, ensimmäinen ”studio” oli kasassa. Tein tuolla setupilla demoja ja radiomainos -musaa. Sittemmin siirryin PC -aikaan ja kasasin omat tietokoneeni itse, jotta sain koneisiini haluamani komponentit.

KimmoKlemettinen

Kime Greatsounds-studiolla

Tuo studiotouhu on siitä mielenkiintoista, että siinä aina oppii jotain uutta ja koskaan ei voi sanoa olevansa tässä ammatissa täysin valmis. Ala myös kehittyy koko ajan valtavalla vauhdilla ja ajantasalla pitää yrittää pysyä ajan hermolla.

 Studiotyöt ja keikat, siitäkö leipä lähtee?

-Kesäkuukaudet menee pääosin keikoilla ja talvella keikkoja on vähemmän ja silloin keskityn studion pyörittämiseen. Tosin tänä vuonna Men In Black tekee Siltsun kanssa toisenkin keikkarundin syksyllä. Aloitetaan syyskuun lopulla ja päätetään joulukuun 11. päivä.

Minulla on ollut oma firma vuodesta 1992. Tein pitkään erilaisia studiotöitä pienessä tilassa ja toimin sivutoimisena yrittäjänä vuoteen 2011, jolloin siirryin kokoaikaiseksi yrittäjäksi ja  jätin päivätyön postissa. Samalla muutin isompiin tiloihin ja rakensin sinne oikean studion tarkkaamoineen. Näissä nykyisissä tiloissa äänittäminen bändien kanssa on huomattavasti helpompaa, ja jälki on sitäkin kautta parantunut paljon. Teen myös yksin taustoja levyille eri artisteille. Soitan tai ohjelmoin monesti itse kaikki instrumentit. Olen tehnyt myös jonkin verran vuosien varrella musiikkia ja spiikkejä radio- ja tv-mainoksiin.

Studion ovi on käynyt ilmeisen vilkkaasti, mutta keiden levytysessioista on jäänyt erityisen hyvät fiilikset?

– Onhan noissa bändeissä ja artisteissa monia hyviä tyyppejä, mutta levyttäjistä päällimmäisenä nousevat mieleen Arja Havakka ja  hänen hauskat keikkatarinat, sekä Sunnarin Miran räjähtävä nauru!

KimeKakkoKurkela

Tony Kakko, Johanna Kurkela ja Kime levynteossa

Mukavia muistoja on paljon muistakin. Tony Kakko toi Kurkelan Johannan mun studiolle, kun piti äänittää hänenn lauluosuudet Sonata Arctican The Days Of Grays -albumille.  Oli hienoa tehdä heidän kanssaan töitä.

Jope Ruonansuun  kanssa on aina kiva tehä töitä. Ollaan tehty keikkaa ja olen äänittänyt Jopen Vara Mara-albumia joskus 90-luvulla. Kas kummaa Meänlandin Sole mikhään -biisin äänitysten aikaan Jopella sattui olemaan Kemissä keikka. Mulla tuli idea, että tähän biisiin sopisi Jopen imitointi kuin nyrkki silmään. Niinpä pyysin häntä käymään studiolla ja hän innostui heti biisin kuultuaan, ja samantien äänitettiin Jopen osuudet. Meänlandin tyypit oli tietty tapauksesta aivan innoissaan.

Muutama vuosi sitten sain puhelinsoiton Ruotsin 60-luvun Svensktoppenkuningas Carl Erik Thörniltä. Hänen toiveena oli, että tekisin hänen vaimolleen Adorenalle levyn. Hänellä oli omia biisejä ja demot oli laulettu c-kasetille ilman mitään säestystä. Melko työlään projektin lopuksi, saatiin kuin saatiinkin levy valmiiksi. Sittemmin myös itse Carl Erik halusi tehdä oman sinkkunsa minun studiolla. Hyviä hommia.

Kuuntelet varmasti paljon musiikkia, mikä on viimeksi kolahtanut ja miksi?

-Itse asiassa en paljoa ehdi ja enkä jaksa kuunnella vapaa-ajalla musaa. Hiljaisuus on välillä mukavaa. Viimeksi kuuntelin Lara Fabianin livelevyä, ja olihan se aivan upea.

Mikä on sinun kaikkien aikojen suosikkialbumi?

-Deep Purple: Burn!

Mikä oli elämäsi ensimmäinen albumi, jonka ostit?

-En nyt muista tarkkaan, mutta ensimmäinen levy jonka ihan uutena lähdin Kemin Musiikista ostamalla ostamaan oli Michael Jacksonin Thriller.

Kuka muusikko olisit halunnut olla (itseä ei oteta lukuun)?

-Tämänhetkisistä huipuista tuli mieleen Bruno Mars. Kova biisintekijä, esiintyjä sekä muusikko.

Mikä on sinun lauantai-illan tunnelmannostatuslevy?

-En nyt yhtä levyä nimeä, mutta biisi voisi olla vaikka Queenin Bohemian Rhapsody

Mikä on sinulle mieleinen sunnuntailevy kirkonmenojen aikaan?

-Michael Bublé livenä DVD:ltä kelpaa.