THE GRAMMERS hardrokaten Tornioon ja Ylläkselle

Grammers

The Grammers on pitkänlinjan classic rock-bändi Turku-Helsinki-akselilta, jolla on plakkarissa  muun muassa Rockin SM-voitto vuodelta 2002.

Isompi breikkaaminen yhtyeeltä on vielä tekemättä, mutta  menoa se ei ole haitannut. Parhaillaan yhtye  valmistelee kuudetta studioalbumia, josta tehdään myös Blu-Ray- ja DVD-julkaisut.

The Grammersin  keikkaa ei kannata jättää väliin, jos paikkakunnalle sattuu  ja nyt sattuu, sillä yhtye esiintyy  28.12. Tornion kaupunginhotellissa ja  30.12. Ylläksen Taigassa.

14 vuodessa the Grammersistä on nimittäin hioutunut armoton livebändi, jonka setissä on täysin kilpailukelpoisia kappaleita ”isojen poikien maailmaan” , esimerkkeinä vain biisit, No redeemer, Another lick another line, 16 years, Silver of Zion ja  U.S. of A.

– Vain kahdesti aiemmin ollaan keikkailtu  pohjoisessa ja meidän kolmas kiertue kantaa nimeä Snowblind III, kertoo yhtyeeseen vuonna 2009 liittynyt  Kemi-lähtöinen kosketinsoittaja Tuomo Pfaler, jonka merilappilaiset muistavat mainiosta How Much More-bändistä.

Muut  Grammers-muusikot ovat Hannu Vainionpää (laulu), Ville Vesalainen (kitara), Hannu Huitu (kitara), Saku Kujala (basso) ja Jussi Vuola (rummut).