The MEÄNLAND käy musiikin siivin patsaalta patsaalle TornioHaaparannassa. Videosarja nähdään kevään kuluessa!

The Meänland Tornion Jääkärinpatsaalla

Tornion ja Haaparannan kaupungit reagoivat yhdessä vallitsevaan virustilanteeseen ja järjestävät ihmisten iloksi virtuaalisen kulttuurimatkan rajan molemmin puolin.

The Meänland kävi viime viikon lopulla musisoimassa rajakaupunkien eri nähtävyyksien äärellä. Käynnit taltioitiin videoille, jotka julkaistaan kaupunkien kanavissa kevään kuluessa.

Videosarjan tarkoituksena on tuottaa kulttuuria kotisohville sekä nostaa esille ja tietoisuuteen alueemme nähtävyyksiä, patsaita ja muistomerkkejä. Paikkoja, joita poikkeustilanteesta huolimatta voi iltalenkin yhteydessä käydä myös fyysisestikin tarkastelemassa.

Tempauksen tarkoituksena on myös kannustaa muita tahoja ideoimaan ja järjestämään vastaavanlaisia tilaisuuksia ihmisten elämää sulostuttamaan näinä poikkeusaikoina.

Rajakaupunkien kulttuuritoimet kehittelevät edelleen eri tapoja nauttia kulttuurista ja näin ollen myös tukea ahdingossa kamppailevaa kulttuurialaa.

The Meänland goes culture-kierroksella pysähdyspaikkoina ovat Tornion taistelun muistomerkki, Jääkäripatsas, Rajaleikkipatsas, Läpi Aikojen –teos & Vanha tuulimylly  ja Haaparannalla  Kauttakulun muistomerkki (Transit), Rautatiesillan suojelijaoravat, Unelma, halaus, rukous –kiviveistokset, Mia Greenin valokuvanäyttely, muistokävely-patsas hautausmaalla.