THE MEÄNLANDILLE vuoden 2018 KEKSI-musiikkipalkinto

The Meänlandin Adam ”Aatu” Huuva

Eri puolilta Lappia ja Tornionlaaksoa koottu musiikkiraati  on  taas päätöksensä tehnyt ja vuoden 2018 musiikilliset valopilkut on pantu järjestykseen. Keksi-musiikkipalkinnon sai haltuunsa länsirajalta ponnistava, talonpoikaisreggaeta meänkielellä esittävä  The Meänland. Toinen ja kolmas sija menivät Rovaniemelle, yhtyeille Lordi ja Autiomaa.

Laulaja ja lauluntekijä Adam ”Aatu” Huuva perusti Meänlandin loppuvuodesta 2010 Tornedalsfestin Luulajan keikkaa varten ja kun pyydettiin muuallekin, yhtye etsi muotonsa ja jäi elämään.  Pian Aatun kantaaottavien tekstien rinnalle tulivat yhtyeen basistin Jani Nikulan humoristiset laulut, joista Sole mikhään oli niin Spotifyissa kuin YouTubessakin aikamoinen hitti, kun fiittaamaan biisille saatiin Mauri Äkäslompolo alias Jope Ruonansuu.

 – Pölkäsin, että minun alkujaan lähinnä kielipoliittiselta pohjalta alulle pantu proggis vesittyisi Janin hilpeämpien sanotusten takia, mutta väärässähän mie olin. Son sitä Meänlandin moninaisuutta, jota miekin tänhään tajuan vaalia. Yhessä met tätä tehemä, alleviivaa Huuva, joka tunnetaan nykyään Tornionlaaksossa molemmin puolin rajaa monipuolisena kulttuuripersoonana.

 Vuodet Meänland on tehnyt ahkerasti keikkaa, viihdyttänyt ihmisiä mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa, saanut faneja eri ikäryhmistä ja pikkuhiljaa levittänyt reviiriään etelään. Yhtyeestä tuli helsinkiläisen Bassoradion suosikki  ja pian se solmi levytyssopimuksen  Reggaedog-levymerkin kanssa. Se on rapin saralla kunnostautuneen Överdog-levy-yhtiön alamerkki, jonka ensimmäinen kiinnitys Meänland on.

Ensimmäinen pitkäsoitto on jo äänitetty ja Aatu kertoo, että se ilmestyy kauppoihin ensi kesänä, jota ennen julkaistaan useampikin sinkku, ensimmäinen jo ensi tammikuussa.

Keksi-musiikkipalkinto jaettiin tällä kertaa viidettä kertaa. Aiemmin sen ovat saaneet Talonpoika Lalli, Willy Clay Band, Ulla Pirttijärvi ja Arja Havakka. Palkintoa jakaa torniolainen nettijulkaisu Väylän Pyörre Musiikkiuutiset.

The Meänland: Adam Huuva, Mika Mustonen, Jani Nikula, Ville Vuoti ja Sami Bergman

Vuoden 2018 Keksi-ehdokkaat: The Meänland (Haaparanta), Autiomaa ja Lordi (Rovaniemi), Marko Haapaniemi ja Tuomas Laajoki (Kemi), Ramina Vaara ja Jukka Piiroinen (Tornio), Hiljaisuus-festivaali (Kittilä) ja Solju (Utsjoki).