Tornedalen #1 : HENRIK NIVA yhteistyössä Wolfmother-basistin kanssa
Niva

HENRIK NIVA

Laulaja-lauluntekijä Henrik Niva Jänkisjärven kylästä läheltä Övertorneåta puhuu mukavasti suomea. Hän sanoo kuitenkin kielen taipuvan helpommin ruotsiksi ja englanniksi. Hänen arkinimi on Henrik Rytiniemi. Niva on hänen Kaulirannalta lähtöisin olevan äidin tyttönimi.

Kotona suomalainen musiikki tuli hänelle tutuksi jo lapsuudessa. Hän tietää, keitä esimerkiksi Irwin Goodman ja Tapio Rautavaara ovat, mutta suomalaista musiikkia hän ei sano paljoa kuuntelevansa.

– Viime jouluna isä soitti Hiski Salomaata. Lännen lokari on hieno biisi, Niva kuitenkin vinkkaa.

Suomen puolella Niva toki haluaisi keikkailla. Viimeksi hän esitti laulujaan pari vuotta sitten Helenan Kievarissa Ylitorniolla.

Kun kuuntelee Nivan kuuden biisin City Limits-levyä, on kuin heittäisi talviturkin ja pulahtaisi Tornion Väylän veteen. Popin monet ainekset lyövät kasvoille. Nivan tarinankerronta, lauluharmoniat ja akustinen kitara yhdessä multi-instrumentalisti Johan Lundströmin (x-Liquid Scarlet) kanssa luotujen taustamattojen kanssa tekevät musiikista virkistävän raikasta.

Englanninkielisten joukossa on myös yksi suomenkielinen kappale Mieleni on kotona, jossa Niva tunnelmoi ilta-auringosta, pohjoistuulesta ja Väylän elämästä.

– Asuin silloin Australiassa. Se syntyi koti-ikävästä. Odotellessani äitiäni vierailulle, ajatukset palasivat kotiseudulle. Kun on kaukana kotoa, tajuaa vasta kodin merkityksen. Laulu kertoo niistä fiiliksistä.

Australiassa Niva opiskeli vuosina 2005-2007 itselleen Bachelor of Popular Music-arvon. Hakijoita koulutukseen oli noin 200, josta vain 25 hyväksyttiin.

Opiskelijat olivat eri puolilta maailmaa ja siellä oloaikana Niva perusti bändin Figure 8 yhdessä australiaisintialaisen basisti Ian Peresin kanssa, joka nykyään soittaa maailmankuulussa Wolfmother-bändissä. Muut jäsenet olivat Thomas Hedman Norjasta ja Renton Breen Australiasta.

– Ehdittiin tehdä melkein albumi valmiiksi, ennen kuin minun oli pakko palata kotiin. Juuri oltiin saatu homma toimimaan ja fanipohjaakin. Viimeinen esiintyminen oli Hard Rock Caféssa. Fantastinen keikka, paljon porukkaa ja ihmiset lauloivat mukana.

Pidämme yhteyttä edelleen Ianin kanssa ja molempien haaveena on julkaista Figure 8-albumi jokupäivä. Olemme heittäneet jopa Figure 8-keikan Matarengin markkinoilla, kun Peres oli kesävieraana, Henrik paljastaa.

Australian kultarannikolta Niva muutti aluksi Tukholman seudulle ja teki kaikkea muuta kuin hänelle ominta.

– Sitten keskityin taas oleelliseen eli  musiikkiin. Muutin napapiirille Jänkisjärvelle  ja asuin kaksi vuotta metsässä. Kirjoitin albumillisen lauluja, jotka piti julkaista yhdessä luulajalaisen BDpop-yhtiön kanssa. Levy kulki työnimellä Jänkis Airport. Toistaiseksi levyn lauluista on ilmestynyt vain Our love club.

Ennen City Limits-EP:tä Henrik Nivalta on ilmestynyt kaksi singleä.

– Song to You-laulun miksasi ja masteroi Ollie Olsson. Laulu löytyy myös uudelta levyltäni, uudelleenmuokattuna. Viime vuonna taas tuli ulos tuplasinkku Our Love Club/Humility Parade, jolla ystäväni Ian Peres on mukana ja soittaa koskettimia.

Suurimmiksi esikuvikseen Henrik listaa Elliott Smithin, Neil Youngin ja Bon Iverin.

– Nuorena kuuntelin paljon myös Perl Jamiä. Lisäksi jotain on tarttunut varmasti myös puseroon  Radioheadiltä, Foo Fightersiltä ja Arcade Firelta, Niva tunnustaa.

Hänelle  musiikki on ollut aina tärkeä osa elämää. Vuosien kuluessa pienestä rumpalipojasta on kasvanut itsellinen artisti. Bodenin musiikkilukiossa hänen pääinstrumenttina oli basso ja Luulajassa hänellä oli bändi Mist, jossa hän oli laulaja-kitaristi. Hän myös teki yhtyeen kappaleet, joten ennen Australian reissua, hän ajautui opiskelemaan biisintekoa Örnsköldsvikin Musikmakarna-koulutukseen, jossa opetettiin ”kirjoittamaan hittejä”.

Niva tekee edelleen lauluja myös muille. Hän on kirjoittanut biisejä muun muassa  Markus Fagervallin kanssa. Niistä pari löytyy albumilta Steal My Melody.

– Tällä hetkellä teen yhteistyötä tosi erilaisten ihmisten kanssa. Cajsa Siikin kanssa teen lauluja ja 19.toukokuuta ilmestyy   Torbjörn “Saajo” Ömalmin  levy Tih  ja sillä on laulu Köyhä, johon olen tehnyt tekstin ja musiikin. Hän tekee synteesiä jazzin ja tornionlaaksolaisen kansanmusiikin kesken.

Sitten olen kirjoittanut vähän suomalaisen laulunkirjoittajakaksikon Joel Isakssonin ja Oskar Nymanin kanssa, jotka opiskelivat kanssani Örnsöldsvikissä.

Olen myös soittanut sisään biisin, jonka Andreas Dahlbäck (Eskobar, Anna Ternheim, Tomas Andersson Wij jne.) on tuottanut ja äänittänyt, Niva luettelee ja kertoo, että omiakin biisejä on kasassa jo albumillisen verran.

– Tulossa  on mahtipontisempaa Nivaa. Minun musiikki on menossa myös rockimpaan ja poliittisempaan suuntaan, nykyisin taas Tukholmassa asuva Henrik Niva aprikoi.

Henrik Nivan Kuunteluvinkki: You Won’t

City Limits-EP Spotifyssa: https://play.spotify.com/album/3yz88mhzIx3naiY15z5dQM